Sivut

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Rutiinilla vaan?


Lähes jokainen aikuinen voi palauttaa mieleensä tunnelmat uudessa työssä aloittamiseen liittyen. Kaikki on uutta, työtilat, työvälineet ja ihmiset; ei löydä sitä mitä tarvitsee, koko ajan pitää kysyä neuvoa, jännittääkin. Vähitellen homma alkaa luistaa, vieras muuttuu tutuksi, uudet ihmiset työkavereiksi. Ainakin osa työtehtävistä hoituu rutiinilla, sen enempää siihen keskittymättä.

Rutiinit tuovat turvaa ja helpottavat arjen sujumista, mutta joskus niitä kannattaa tarkastella uusin silmin. Työpaikoilla rutiinit voi joskus rikkoa uusi työntekijä, joka esittää sen tärkeän miksi-kysymyksen, johon ei heti vastausta löydykään. Sairaalat muiden työpaikkojen ohella ovat täynnä rutiineja eivätkä synnytysosastot poikkea tästä, vaikka jokainen synnytys onkin ainutlaatuinen.

Tarkastelimme synnytysosastolla tapahtuvaa vastasyntyneen ja vanhempien välistä läheisyyttä ja erottamista sekä näihin liittyviä tilanteita (Niela-Vilén ym. 2017). Aineisto kerättiin älypuhelinsovelluksella, johon synnytysosaston kätilöt ja lastenhoitajat tallensivat läheisyys- ja erottamistapahtumia sekä sanelivat lyhyen kertomuksen tilanteesta vastaten kysymyksiin missä, mitä ja miksi.

Tutkimuksen aineiston perusteella äidin ja vastasyntyneen läheisyys oli selkeästi tavoiteltu asia synnytysosastolla. Vauvat pyrittiin aina asettamaan äidin ihokontaktiin. Isät saivat pitää vauvoja silloin, kun äiti oli jostakin syystä estynyt, esimerkiksi synnytyskomplikaation takia. Äidin ja vauvan läheisyyden perusteluna oli useimmiten osaston rutiini. Toki läheisyyttä perusteltiin myös äidin ja vauvan hyvinvoinnin kannalta. Kaikki vastasyntyneet myös erotettiin vanhemmistaan vauvan rutiinimittausten takia. Lisäksi erottamiseen johtivat vastasyntyneen terveyteen, esimerkiksi hengitykseen liittyvät ongelmat.

Tässä tutkimuksessa siis rutiinit sekä edistivät läheisyyttä että aiheuttivat erottamista. Rutiineilla ei aiheutettu haittaa, vaan esimerkiksi paljon tutkittu ja hyödylliseksi havaittu vastasyntyneen ja vanhemman ihokontakti toteutui rutiinisti. Joka tapauksessa rutiinien kriittinen tarkastelu voi herättää itse kunkin huomaamaan, että itsestäänselvyydet eivät aina ole selviä. Tutkimuksessa käytetty aineistonkeruusovellus saattoi osaltaan toimia havahduttajana, kun omia toimintatapoja pyydettiin kuvaamaan. Varmasti joskus vanhojen rutiinien tilalle on hyvä kehitellä uusia, perustellumpia rutiineita.

Kirjoittajan tiedot:
Hannakaisa Niela-Vilén
kätilö, TtT, post doc -tutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hmniel(at)utu.fi

Lähdeviite:
Niela-Vilén H, Feeley N, Axelin A. 2017. Hospital routines promote parent-infant closeness and cause separation in the birthing unit in the first two hours after birth – a pilot study, Birth: Issues in Perinatal Care 44(2), 167–172.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.