Sivut

tiistai 17. lokakuuta 2017

Imetysviikon lähtölaukaus


Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen, Turun ammattikorkeakoulun ja Varsinais-Suomen Imetysverkoston yhteistyönä toteuttama imetysseminaari (11.10.) keräsi yli 200 kuulijaa paikan päälle ja lisäksi etäyhteyksillä Kuopioon ja Seinäjoelle tavoitettiin lisää kiinnostuneita. Otsikon ”Mukautuva imetys – keskosvauvat ja taaperot rinnalla” mukaisesti seminaari-iltapäivä tarjosi esityksiä laajalla skaalalla.

Uppsalan yliopistosta luennoimaan kutsuttu yliopisto-opettaja Eva-Lotta Funkquist kertoi eri lajien imetysstrategioista. Ihmislajin strategia on jatkuva imetys, mikä tarkoittaa, että imetys ei tapahdu säännöllisen aikataulun mukaan, vaan vauva voi imeä vaikkapa neljä kertaa tunnissa. Rinnalla olo on vauvalle myös lohtua ja turvaa, ei ainoastaan ruokintaa. Meidän pitäisikin nyt viimeistään unohtaa ihanne pitkiä unia omassa sängyssään nukkuvasta vauvasta sekä uskomukset siitä, että liiallinen sylissä pitäminen ”pilaisi” lapsen. Ihmisvauvat tarvitsevat läheisyyttä ja läheisyys on myös avaintekijä imetyksen onnistumiselle. Jatkuva läheisyys on edellytys myös keskosvauvan imetyksen käynnistymiselle. Funkquist on tehnyt paljon töitä imetyksen edistämisen parissa Ruotsissa ja hän painotti henkilökunnan koulutuksen merkitystä. Imetysohjaus on kirjavaa ja perheille tarjotaan paljon jopa väärää tietoa. Väärät tiedot siirtyvät esimerkiksi sairaaloissa aivan huomaamatta kokeneemmilta hoitajilta nuoremmille kirjoittamattomina sääntöinä.

Erikoistutkija Henna-Maria Uusitupa Turun yliopiston FinnBrain-tutkimushankkeesta vei kuulijat hormonaalisen säätelyn ihmeelliseen maailmaan. FinnBrain-tutkimuksen yhtenä tavoitteena on tarkastella imetyksen merkitystä lapsen stressinsäätelyjärjestelmän kehittymiselle. Uusitupa kertoi, että vain alle puolet äideistä imettää niin pitkään kuin ovat etukäteen aikoneet. Imetyksen ennenaikainen loppuminen on myös yhteydessä masennusoireisiin. Imetys siis rauhoittaa sekä äitiä että vauvaa ja FinnBrain-tutkimus tulee tarjoamaan vielä paljon uutta tietoa imetyksestä kiinnostuneille.

Imetystukiäidit Tuuli-Annika Kuusaari ja Linda-Maria Sileoni-Tervo mursivat myyttejä taapero- ja tandemimetyksestä. Äidinmaito ei muutu sokerilitkuksi, vaan tarjoaa aina laadukasta ravintoa ja etenkin vasta-aineita myös taaperolle, vaikka ei enää ainoa ravinnonlähde olekaan. Taaperon yöimetykset eivät vahingoita lapsen hampaita, kun suuhygieniasta huolehditaan asianmukaisesti hammaspesuilla ja ylimääräisiä sokereita, esimerkiksi mehuja, välttäen. Imetyksen ei myöskään tarvitse päättyä äidin sairauden tutkimisen tai hoitamisen takia; imetyksen kanssa yhteensopivia lääkeaineita löytyy lähes aina. Hoitavan lääkärin on osattava tarkistaa imetyksen ja lääkeaineen yhteensopivuus esimerkiksi Lactbase-tietokannasta. Imetyksen jatkaminen läpi uuden raskauden on turvallista silloin kun raskauteen ei liity erityisiä riskejä. Taaperon ja vastasyntyneen yhtäaikainen imetys, tandemimetys, on luonteva jatko raskauden ajan jatkuneelle imetykselle. Taapero on loistava maidon nostattaja ja vastasyntynyt saa riittävän ravinnon, kun hänelle mahdollistetaan vauvantahtinen imetys.

Seminaarin päätti paneelikeskustelu imetyksestä luopumisesta. Imetyksen lopettaminen voi olla äidin oma päätös, mutta valitettavan usein imetys loppuu jostakin muusta syystä, esimerkiksi äidin puutteellisten tietojen tai ristiriitaisen ohjauksen takia. Jokaisen perheen tulisi saada riittävästi tietoa imetyksestä voidakseen tehdä tietoisen päätöksen imetyksestä luopumisesta. Äidit kaipaavat myös tukea päätökselleen riippumatta siitä missä vaiheessa päätös tehdään. Pitkään taaperoa tai leikki-ikäistä imettävät saattavat myös kamppailla lopettamispäätöksen kanssa, mutta eivät uskalla kertoa imettävänsä isoa lasta, koska se ei ole aina sosiaalisesti hyväksyttyä. Hoitotyön ammattilaisina meidän tulisi rohkaista näitä ”kaappi-imettäjiä” tulemaan esiin.

Seminaarin anti oli monipuolinen ja mielenkiintoinen ja erityisesti kätilö- ja terveydenhoitajaopiskelijoiden runsaslukuinen osallistuminen oli ilahduttavaa. Nämä tulevaisuuden ammattilaiset kun ovat avainasemassa normalisoimassa imetystä ja murtamassa siihen edelleen liitettyjä myyttejä ja jopa tabuja. Seminaari oli erinomainen startti tällä viikolla vietettävään Suomen ja Pohjoismaiden imetysviikkoon, jonka teema on ”Imetyksen tukena yhdessä”

Kirjoittajan tiedot:
Hannakaisa Niela-Vilén
kätilö, TtT, post doc -tutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hmniel(at)utu.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.