Sivut

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Innovaatiotoiminnalle oma lähettiläs



Turun yliopistollisen keskussairaalan käytävillä on viime aikoina pyörinyt joukko korkeakouluopiskelijoita kartoittaen sairaalan päivittäistä toimintaa. Kartoitus on toteutettu kahdella eri toimialalla ja sen aikana henkilökunta on saanut tuoda esiin ajatuksia ja kehittämistarpeita. Näistä tarpeista on opiskelijoiden ja hankkeesta vastaavan tutkijan kanssa etsitty liiketoimintapotentiaalia. Kartoitukseen on osallistunut myös innovaatiolähettiläs, joka on palkattu sairaalaan yliopistosairaalat innovaatioalustana -hanketta* varten.  Hänen tulee tuntea sairaalan arki sekä toimintatavat, ymmärtää tutkimustyötä sekä koordinoida toimintaa, jotta päivittäisestä toiminnasta syntyneitä tarpeita voidaan esitellä yrityksille liiketoimintaideoina.   

Innovaatiotoiminta sairaalassa on vielä hivenen uutta ja vaikka kirjallisuudessa tunnetaan useita nimikkeitä toimintaa koordinoivalle lähettiläälle, ei vakiintunutta tehtävänkuvaa toistaiseksi ole. Kehittämistarpeiden eteenpäin vieminen sekä uuden toiminnan jalkauttaminen olisivat varmasti lähinnä tehtävää. Tällä hetkellä jatkuvan muutoksen läpivienti osastolla on herkästi lisätty osastonhoitajan tai lähiesimiehen työtehtäviin muun johtamistyön ohella. Voidaanko ajatella, että henkilökunta pidetään innovatiivisena työssään, jos ideoiden kehittämiseen olisi oma taho ja toimintamalli, lähiesimiehen ja osastolla olevan aloitelaatikon lisäksi?

Kirjallisuudessa esitetään tietoja ja taitoja, joita innovaatiolähettiläältä odotetaan tehtävän hoitamisessa sairaalaympäristössä. Innovaatiolähettiläältä toivotaan tutkimusmenetelmällistä osaamista yhtälailla kuin kliinisiä taitoja ja hoitotyön tuntemusta. Lähettilään on pyrittävä pitämään henkilökunta innovatiivisena positiivisella asenteella ja osaltaan ylläpitää muutosta tukevaa kulttuuria. Toisaalta häneltä odotetaan poikkitieteellisyyttä ja ymmärrystä tulkita eri alojen tarpeita ja tapoja ilmaista asioita.

Kirjallisuuden mukaan innovaatiolähettilään persoona on viimekädessä avaintekijä uuden toiminnan hyväksymisessä osaksi päivittäistä toimintaa. Innovaatiolähettiläs siis toimii yhdessä sairaalan, yliopiston ja yritysten kanssa. Näiden kolmen ympäristön ymmärtäminen ja tunteminen tekee työstä haasteellisen mutta samalla ennen kaikkea mielenkiintoisen.


Eriikka Siirala, sh, TtM

Tiimipäällikkö

VSSHP, tutkimuspalvelut

Turun yliopisto, hoitotieteenlaitos

eriikka.siirala(at)tyks.fi



Lähteet
McCormack B, Rycroft-Malone J, DeCorby K, Hutchinson A, Bucknall T, Kent B, Schultz A, Snelgrove-Clarce E, Stetler C, Titler M & Wallin L. (2013). A realist review of interventions and strategies to promote evidence-informed healthcare: a focus on change agency. Implemention science. 8:107.

Stefancyk A, Hancock B & Meadows M. (2013). The Nurse Manager. Change Agent, Change Coach? Nursing Administration Quarterly. 37(1), 13–17.

Weberg D. (2009). Innovation in healthcare. A concept analysis. Nursing Administration Quarterly. 33(3), 227–237.

*YSI Yliopistosairaalat innovaatioalustana -hankeen tarkoituksena on kehittää toimintamalli, jonka avulla sairaalasyntyisistä innovaatioista saadaan kehitettyä uutta liiketoimintaa. Turussa keskitytään toiminnasta kumpuaavaan reaktiiviseen innovaatioiden löytämiseen. Valikoiduissa toimintayksiköissä kartoitetut innovaatiot tuodaan toimialasta kiinnostuneiden yritysten käyttöön.
Hanke toteutetaan Turku Science Park Oy:n koordinoimana. Muita kumppaneita ovat Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri sekä Oulun yliopisto ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.
YSI-hanke jatkuu vuoden 2017 loppuun saakka ja on osa Suomen kuuden suurimman eli ns. kuutoskaupunkien 6Aika-ohjelmaa. Rahoituksesta vastaavat Euroopan Aluekehitysrahasto (EAKR) ja Uudenmaan liitto rahoittajaorganisaationa.
Lisää: www.turkucrc.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.