Sivut

tiistai 9. toukokuuta 2017

Mikä kiinnostaa terveysalan tiedonhallinnan ammattilaisia, tutkijoita ja kehittäjiä Euroopassa?

Terveysalan teknologiaan, tietoon ja tiedonhallintaan perehtyneet eurooppalaiset ammattilaiset, tukijat ja kehittäjät kokoontuivat Manchesterissä 24.–26.4.2017 konferenssissa nimeltä ”Informatics for Health 2017”. Konferenssin pääjärjestäjä on vuonna 1976 perustettu terveysalan tietojenkäsittelyyn ja tiedonhallinnan tutkimukseen ja teknologiaan keskittyvä organisaatio nimeltä ”European Federation for Medical Informatics (EFMI)”. Tällä voittoa tavoittelemattomalla organisaatiolla on 32 jäsenmaata. Organisaatio on järjestänyt ”Medical Informatics Europe (MIE)” -konferensseja eri puolilla Eurooppaa vuodesta 1978 lähtien. Nykyään konferensseja järjestetään vuosittain.

Tänä vuonna MIE-konferenssiin osallistui lähes 800 osallistujaa. Päivien sisältö muodostui neljästä pääesityksestä ja 80 rinnakkaissessiosta. Päivät sisälsivät 237 suullista esitystä, 16 paneelia, 14 työpajaa, 155 posteriesitystä ja yhdeksän demonstraatiota. Esityksissä korostuivat viisi teemaa:
  • Terveyden edistämisen etäpalvelut
  • Terveystiedon tutkimus
  • Ihmisiin, organisaatioihin ja sosiaalisiin näkökulmiin liittyvä tutkimus
  • Osaamisen hallinta
  • Laatu, turvallisuus ja hoidon tulos

MIE-konferenssissa esitettyihin tutkimuksiin pääsee perehtymään proceedings-julkaisun (Randell ym. 2017) ja konferenssinabstraktien julkaisun (Scott ym. 2017) kautta. Proceedings-julkaisu koostuu 116 artikkelista ja abstraktien julkaisu sisältää 113 suullisen esityksen ja 149 posterin abstraktit. Nämä ovat open access -periaatteella vapaasti saatavilla.

Päivien aikana esiteltiin useita hoitotyöhön keskittyviä aiheita. Proceedings-julkaisusta voi lukea tutkimuksista, jotka liittyvät ikääntyvien hoitoon, opetukseen ja ohjaamiseen, terminologioihin, hoidon raportointiin ja jatkuvuuteen, seulontaan sekä terveystietojen digitalisointiin. Abstraktit käsittelevät muun muassa oppimista ja osaamista, teknologian käytettävyyttä, johtamisen tiedonhallintaa, hoitopolkuja, digitaalisia terveyspalveluita, terveystietojen siirtymistä ja visualisointia, hoitotyön kirjausten hyödyntämistä, haavojen paranemisen ennustamista, älypuhelimia hoitoyössä, esineiden internetiä (Internet of Things, IoT) sairaalassa ja laaduntarkkailua. Lisäksi hoitotyön työpajoissa pohdittiin esimerkiksi sitä että, miten sairaanhoitajia paremmin voitaisiin tukea ymmärtämään ja arvioimaan erilaisten teknologioiden hyötyjä ja uhkia. Keskusteluissa ilmeni, että hoitotyössä toimivilta toivotaan kriittisempää osallistumista teknologioiden ja tietojärjestelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon.

MIE-konferenssin aikana EFMI:n hoitotyön tutkijoiden ja ammattilaisten työryhmä kokoontui. Työryhmä suunnittelee hoitotyön tiedon ja tiedonhallinnan tutkijoille ja ammattilaisille suunnattuja sessioita seuraavaan MIE-konferenssiin, joka järjestetään Göteborgissa huhtikuussa vuonna 2018. Sessioiden toivotaan vetävän puoleensa niin kliinisessä työssä toimivia, kuin aihetta tutkivia ammattilaisia. Tällöin konferenssin pääteemassa heijastuu suurten tietomassojen hyödyntäminen.

Tutkimustieto lisääntyy valtavalla vauhdilla. Yksittäisten ammattilaisten on yhä vaikeampaa pysyä ajan tasalla uusimmasta tiedosta. Konferenssit ja tutkimuspäivät tuovat viimeisimpää tutkimustietoa valmiiksi pureskeltuna kuulijoille. Aiheen parissa työskentelevien ja aiheesta kiinnostuneille järjestetään opinto- ja tutkimuspäiviä myös Suomessa. Toukokuun aikana järjestetään esimerkiksi Sosiaali- ja terveydenhuollon tietotekniikan ja tiedonhallinnan tutkimuspäivät sekä valtakunnalliset Sosiaali-ja terveydenhuollon atk-päivät Helsingissä.

Tiedon ja tiedonhallinnan tutkimus ja kehitys koskettavat digitalisaation myötä lähes kaikkia alan ammattilaisia. Tämän vuoksi kliinisessä työssä toimivien sekä palveluita käyttävien osallistuminen teknologian, tiedon ja tiedonhallinnan tutkimus- ja kehittämishankkeissa on tärkeää. Osallistumisella varmistetaan, että käyttöönotettava teknologia palvelee kaikkia käyttäjiään.

Kirjoittajan tiedot:
Laura-Maria Peltonen
Tohtorikoulutettava
Hoitotieteen laitos
Turun yliopisto
lmemur(at)utu.fi

Lähteet

Randell R et al (Eds.). Informatics for Health: Connected Citizen-Led Wellness and Population Health: Proceedings of Medical Informatics Europe 2017, Manchester, 24.04. - 26.04.2017. IOS Press, Amsterdam. 2017.

Scott PJ, Cornet R, McCowan C, Peek N, Fraccaro P, Geifman N, Gude WT, Hulme W, Martin GP, Williams R. Informatics for Health 2017: Advancing both science and practice. J Innov Health Inform. 2017 Apr 21;24(1):939. doi: 10.14236/jhi.v24.i1.939.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.