tiistai 7. maaliskuuta 2017

Uusien seinien lisäksi uusi asenne


”Mehän toimimme jo perhekeskeisesti” ja ”Eikö siellä niin ole toimittu jo kauan” ovat lausahduksia, joita olen kuullut sekä sairaaloissa että maallikoilta, kun olen puhunut väitöskirjatutkimukseni aiheesta, perhekeskeisen hoidon implementoinnista vastasyntyneiden teho-osastoille. Näin ei kuitenkaan luuloista huolimatta ole, vaan perhekeskeisen hoidon juurruttaminen käytäntöön on ollut ongelmallista (Mikkelsen & Frederiksen 2011).

Syitä tähän voivat olla osaston fyysinen toimintaympäristö ja hoitokulttuuri, jotka eivät tue vanhempien läsnäoloa ja osallistumista lapsensa hoitamiseen (Flacking ym. 2012; Axelin ym. 2014). Vanhat osastot on rakennettu tekniikkaa ja lapsen lääketieteellistä hoitoa ajatellen eikä perheille ole jäänyt tarpeeksi tilaa (Johnson ym. 2004). Lisäksi vanha professiolähtöinen hoitokulttuuri on syvällä hoitajien ammatti-identiteetissä ja toimintatavoissa. Hoitajan työnkuvan muutos perhelähtöiseen hoitamiseen ja vanhempien tukemiseen vaatii aikansa. (Axelin ym. 2014.)

Mitä perhekeskeinen hoitaminen sitten tarkoittaa? Perhekeskeisen hoidon perusperiaatteita vastasyntyneiden teho-osastolla ovat vanhempien vapaa läsnäolo, vanhempien osallistuminen lapsensa hoitoon, perheiden vahvuuksien tunnistaminen ja tukeminen, perheen tukeminen lapsen hoitamisessa heidän valitsemallaan tavalla sekä jaettu vastuu lapsen hoidosta ja siihen liittyvästä päätöksenteosta (Mikkelsen & Frederiksen 2011). Oleellinen osa perheen roolin ja yhteenkuuluvuuden tukemista sairaalassa on fyysisen ja emotionaalisen läheisyyden mahdollistaminen vanhemman ja vauvan välillä (Flacking ym. 2012).

Perhekeskeisyyttä ei ole vanhempien sulkeminen pois osastolta iltapäiväraportin tai aamutoimien ajaksi vaan se, että vanhemmat voivat pitää lastaan kenguruhoidossa vaikka koko päivän. Perhekeskeisyyttä ei ole se, että lääkärinkierron jälkeen vanhemmille käydään kertomassa lapsen kuulumiset ja suunnitelmat, vaan se, että vanhemmat toivotetaan tervetulleiksi lääkärinkierrolle ja lapsen hoitoa koskevat päätökset tehdään yhdessä vanhempien kanssa. Perhekeskeisyyttä ei ole se, että hoitajat kertovat vanhemmille mistä lapsi pitää/ei pidä, vaan että vanhemmat tuntevat oman lapsensa hoitajia ja lääkäreitä paremmin. Perhekeskeisten periaatteiden mukaan hoidetun lapsen kotiutuessa vanhemmat kokevat lähtevänsä sairaalasta oman lapsensa eikä sairaalan lapsen kanssa.

Suomessa ja maailmalla suunnitellaan ja rakennetaan uusia sairaaloita. Vanhempien läsnäolon tärkeys vastasyntyneiden teho-osastoilla on ymmärretty ja uusiin sairaaloihin tulee perhehuoneita, joissa vanhemmat voivat olla lapsensa kanssa ympäri vuorokauden. Uusien seinien myötä olisi aika saada myös asenteet uudistettua niin, että vanhemmat nähdään lapsensa ensisijaisina hoitajina ja tasavertaisina kumppaneina. Tämä ei tarkoita, että hoitajia ei enää tarvita. Päinvastoin, hoitajia tarvitaan kulkijaksi ja oppaaksi perheiden rinnalle.

Kirjoittajan tiedot:
Mirka Toivonen
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Lähteet:
Axelin A, Ahlqvist-Björkroth S, Kauppila W, Boukydis Z & Lehtonen L. 2014. Nursesp perspectives on the close collaboration with parents training program in the NICU. MCN: The American Journal of Maternal Child Nursing 39, 260-268.
Flacking, R, Lehtonen, L, Thomson, G, Axelin, A, Ahlqvist, S, Hall Moran, V, Ewald, U & Dykes, F. 2012. Closeness and separation in neonatal intensive care. Acta Paediatrica 101, 1032-1037.
Johnson B, Abraham M & Parrish R. 2004. Designing the neonatal intensive unit for optimal family involvement. Clinics in Perinatology 31(2), 353-382.
Mikkelsen G, & Frederiksen K. 2011. Family-centred care of children in hospital—A concept analysis. Journal of Advanced Nursing 67, 1152-1162.

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti