Koulutusta kaltoinkohtelun kitkemiseksi

Jokin aika sitten saimme jälleen lukea masentavia uutisia vanhusten hoidosta. Valvira selvitti vanhusten kaltoinkohtelun muotoja ja laajuutta sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä. Yhteensä 1400 yksityiselle ja julkiselle palvelujen tuottajalle lähetettyyn kyselyyn vastasi 7406 työntekijää. Suurin osa (93 %) kyselyyn vastanneista on havainnut jonkinlaista kaltoinkohtelua.

Yleisimpiä kaltoinkohtelun muotoja olivat ulkoilun laiminlyönti, vanhuksen jättäminen yksin, karkea, epäasiallinen tai lapsenomainen kielenkäyttö, määräily, rankaiseminen tai moittiminen ja liikkumisen estäminen. Vaikka nämäkin ovat tekoina loukkaavia ja epäeettisiä, vakavimpia kaltoinkohtelun muotoja – fyysistä tai henkistä väkivaltaa, seksuaalista häirintää tai hyväksikäyttöä, lääkkeiden, rahan tai tavaroiden anastamista – näyttäisi kuitenkin esiintyvän harvoin.

Kurjan uutisen hyvänä puolena voidaan pitää sitä, että vastaajia pyydettiin myös kertomaan, miten vanhusten hoitoa ja sen toimintoja voitaisiin kehittää kaltoinkohtelun ehkäisemiseksi. Yhtenä keskeisenä keinona vastaajat toivat esiin, että työyhteisöissä tarvitaan lisää asiaan liittyvää koulutusta. Tämä on sikäli hieman nurinkurista, että vain pieni osa (8 %) vastaajista kuitenkaan kaipasi lisäkoulutusta. Sen sijaan kyselyyn vastanneista työntekijöistä 84 % koki, että heillä on koulutuksensa perusteella riittävät valmiudet kaltoinkohtelun tunnistamiseen ja ehkäisemiseen ja jopa 97 % kertoi tuntevansa oman alansa eettiset ohjeet joko hyvin tai erittäin hyvin. Jos valmiuksien ajateltaisiin olevan vaikka työntekijöiden tietoja, taitoja ja asenteita, niin kenties niissä kuitenkin olisi kehitettävää sen perusteella, että kaltoinkohtelua kuitenkin koko ajan tapahtuu.

Vanhusten kaltoinkohtelu on maailmanlaajuinen ongelma ja aihetta onkin viime vuosina tutkittu paljon. Tästä huolimatta suurin puute tutkitussa tiedossa on juuri kaltoinkohtelun ehkäisemisessä. Kaltoinkohtelun ehkäisyyn tarkoitettuja koulutus- tai muitakaan interventioita on kehitetty vain vähän ja vielä vähemmän niitä on testattu kokeellisilla asetelmilla, jotta niiden vaikuttavuudesta olisi saatu riittävää näyttöä. Se kuitenkin tiedetään, että interventioiden tulisi kohdistua muun muassa hoitotyöntekijöiden asenteiden kohentamiseen vanhuksia kohtaan ja tiedon lisäämiseen kaltoinkohtelun merkkien havaitsemiseksi.

Vankka tutkimusnäyttö vanhusten kaltoinkohtelun ehkäisemiseen tarkoitetuista koulutusinterventioista antaa siis vielä odottaa itseään. Emme voi kuitenkaan jäädä odottamaan, vaan hoitotyöntekijöiden valmiuksia on pyrittävä lisäämään nyt. Yhteistyötä koulutuksen toimijoiden ja vanhusten hoidon yksiköiden välillä on varmasti jo olemassa. Myös kansalaisjärjestöt pyrkivät ansiokkaasti omien hankkeidensa ja projektiensa avulla edistämään niin hoitotyöntekijöiden kuin kaikkien kansalaisten yleistä tietoisuutta vanhusten kaltoinkohtelusta ja sen ehkäisemisestä. Jatkossa tärkeää olisi kuitenkin seurata uusia tutkimustuloksia. Emme saisi jäädä vuosiksi toteuttamaan ”tavallista” koulutusta, jos varta vasten tähän aiheeseen kehitettyjä, vaikuttavaksi osoitettuja koulutusinterventioita tulee tarjolle.

Kirjoittajan tiedot:

Sanna Koskinen

sairaanhoitaja, TtT, tutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: smtkos(at)utu.fi

ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Sanna_Koskinen

Lähteet

Burnett J, Achenbaum WA, Murphy KP. 2014. Prevention and early identification of elder abuse. Clinics in Geriatric Medicine 30 (4), 743–759.

Day A, Boni N, Evert H, Knight T. 2016. An assessment of interventions that target risk factors for elder abuse. Health & Social Care in the Community, doi: 10.1111/hsc.12332

Pillemer K, Burnes D, Riffin C, Lachs MS. 2016. Elder abuse: Global situation, risk factors, and prevention strategies. Gerontologist 56 (S2), S194–S205, doi:10.1093/geront/gnw004