Sivut

tiistai 31. toukokuuta 2016

Hoitotyön lähiesimiehen päätöksenteko leikkaus- ja anestesiaosastolla



Hoitotyön lähiesimiehet tekevät jatkuvasti ”tässä ja nyt” –päätöksiä sekä samanaikaisesti pidemmän aikavälin toiminnan suunnittelua leikkaus- ja anestesiaosaston päivittäisessä johtamisessa. Päivittäinen johtaminen on hektistä ja työ keskeytyy herkästi. 

Tutkimuksessa (Siirala ym. 2016) havainnointiin hoitotyön päivittäisen toiminnan johtamista leikkaus- ja anestesiaosastolla. Lähiesimiehiä (n=20) pyydettiin ajattelemaan ääneen päätöksiä, joita päivittäisessä toiminnassaan tekevät. Ääneenajattelu nauhoitettiin ja analysoitiin temaattisen analyysin avulla. Tutkimukseen osallistuneet lähiesimiehet työskentelivät joko osastonhoitajan, apulaisosastonhoitajan tai vuorovastaavan sairaanhoitajan nimekkeellä. Tämän vuoksi myös osa työtehtävistä päivittäisen osaston toiminnan johtamisen ohella vaihteli. Havainnointi tapahtui aamuvuoron aikana 4 tunnin ajan, joko klo 8-12 välillä tai klo 12-16.  Aineisto kerättiin keväällä 2011 ja 2013.

Analyysin tuloksena muodostetut kolme pääteemaa kuvasivat päätösten luonnetta. Nämä teemat olivat; 1. ”tässä ja nyt” tehtävät päätökset, 2. lähitulevaisuuteen vaikuttavat päätökset, ja 3. pitkän aikavälin päätökset.

Analyysin tuloksena muodostetuista luokista ”tässä ja nyt” tehtävät päätökset johtivat välittömään toimintaan. Nämä päätökset koskivat esim. ennalta suunnitellun toimenpidejärjestyksen ja suunniteltujen henkilökunnan työtehtävien  uudelleen järjestämistä sairastapausten yhteydessä tai mikäli päivystystoimenpiteet aiheuttivat suunniteltujen elektiivisten toimenpiteiden järjestykseen muutosta.  ”Tässä ja nyt” tehtäviä päätöksiä voidaan niiden luonteen vuoksi kutsua myös operatiivisiksi päätöksiksi.

Lähitulevaisuuteen vaikuttavat päätökset olivat myös operatiivisia luonteeltaan ja ne tehtiin vuoron aikana mutta päätösten johtama toiminta saattoi alkaa vasta vuoron päättymisen jälkeen päivystysaikana tai seuraavana päivänä. Nämä päätökset koskivat toiminnan suunnittelua, kuten seuraavan päivän toimenpidelistan suunnittelua. Yksiköstä riippuen toiminta suunniteltiin joko seuraavaksi vuorokaudeksi ja joissain paikoissa tämä suunnittelu tehtiin mahdollisesti jo kolmeksi viikoksi eteenpäin. Mikäli osastolla ei tehty suunnitellusti päivystystoimenpiteitä, osaston toiminnan pidempiaikainen suunnittelu oli mahdollista.

Lähiesimiehen tekemät pitkän aikavälin päätökset tehtiin pääsääntöisesti yhteistyössä muun henkilökunnan, kuten hoitajien, lääkäreiden ja välinehuollon kanssa yhteistyössä. Päätöksillä oli kauaskantoiset vaikutukset osaston toimintaan ja siten ne määriteltiin myös tässä tutkimuksessa taktisiksi. Näihin kuuluivat esim. lähiesimiehen valmistelemat hoitajien työsopimukset, poissaolot ja lomat, jotka ylihoitaja vahvisti. Hoitotyön kehittäminen oli yksi lähiesimiehen vastuutehtävistä ja hän mahdollisti hoitajille tasavertaisesti osallistumisen erilaisiin hoitotyön koulutuksiin.

Osaston päivittäisen toiminnan johtaminen on altis keskeytyksille ja yhden työtehtävän loppuunsaattaminen saattoi sisältää useita kymmeniä keskeytymisiä. Myös puutteellinen tieto päätöksenteon yhteydessä vaikeutti työtehtävän loppuunsaattamista.  Lähiesimiehet joutuivat myös tekemään paljon kaksinkertaista työtä koskien esim. hoitohenkilökunnan työvuorojen tarkastamista, joka on varsin aikaa vievää. 

Tutkimus osoitti, että ääneen ajattelun menetelmä autenttisessa ympäristössä sopii päätöksenteon tutkimukseen (Lundgrén-Laine & Salanterä 2010). Aineisto kerättiin kahdesta eri yliopistollisesta sairaalasta ja hyvin erityyppisiltä osastoilta. Tutkittavat tottuivat menetelmään hyvin ja havainnoija seurasi tutkittavien mukana koko tutkimuksen aineiston keruun ajan.

Nyt tehdyn tutkimuksen avulla voidaan jatkossa kehittää tietojärjestelmä, joka tukee leikkaus- ja anestesiaosaston päivittäisen toiminnan johtamista ja siksi lähiesimiehen päätöksenteon prosessin ymmärtäminen  on tärkeää tietojärjestelmän tietosisältöihin vaikuttamisessa.


Eriikka Siirala, sh, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos


Lähteet:

Lundgrén-Laine H. & Salanterä S. 2010. Think-aloud technique and protocol analysis in clinical decision-making research. Qualitative Health Research 20 (4), 565–575.

Siirala E., Peltonen L-M., Lundgrén-Laine H., Salanterä S. & Junttila K. 2016. Nurse managers’ decision-making in daily unit operation in perioperative settings - a descriptive cross-sectional study. Journal of Nursing Management. DOI: 10.1111/jonm.12385

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.