tiistai 24. marraskuuta 2015

Kun tapahtuu vakava hoitovirhe – myös hoitajat voivat olla uhreja



Lääkärilehden kolumnissa (Halonen 2015) kuvataan koskettavasti niitä tunteita, joita ammattihenkilö voi kokea tehtyään vakavan hoitovirheen: On iltoja, jolloin hän pakottaa itsensä nousemaan pintaan henkeä haukkoen. Hän teki hoitovirheen 13 vuotta sitten vastavalmistuneena lääkärinä, ja edelleen joinain iltoina, kun uni ei ota tullakseen, muisto tarraa otteeseensa. Se vie kuin virran pyörre mukanaan, se ahdistaa, puristaa rintaa.” Hoitovirheestä voi tulla osa uratarinaa, tapahtuma, joka muistuttaa ahdistavana tunteena vielä vuosien jälkeen. 

Hoitovirheet aiheuttavat inhimillistä kärsimystä potilaalle ja omaisille. On esitetty arvioita, että virheen vuoksi Yhdysvalloissa menehtyy vuosittain jopa 98 000 (Kohn ym. 1999) ja Belgiassa 3000 potilasta (Van Gerven 2013). Suomessa on puolestaan arvioitu, että potilaan kuolemaan johtavia haittatapahtumia tapahtuu 700–1700 vuosittain. Kustannukset näistä haittatapahtumista voivat nousta miljardiin euroon. (THL 2013.) Jopa puolet terveydenhuollon ammattihenkilöistä kohtaa urallaan potilastyössä tapahtuneen virheen ja siitä aiheutuvia seurauksia (Edrees ym. 2011).


Terveydenhuollossa työ on inhimillistä ja kaikkia virheitä ei saada estettyä. Terveydenhuollon ammattihenkilö on työssään henkilökohtaisessa vastuussa siitä mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Tämä kuuluu ammattiin. Vastavalmistuneet ovat kuvanneet sitä, kuinka vastuun määrä on yllättänyt työelämään siirtyessä (Flinkman ym. 2015). Vastuun kantamiseen kasvaa vähitellen.

Hoitovirheistä uutisoidaan aika ajoin julkisuudessa. Usein uutisoinnissa ja sitä seuraavassa keskusteluissa jää kuitenkin huomioimatta se, millaiset seuraukset virheellä on terveydenhuollon ammattihenkilöille itselleen ja hänen työyhteisölleen.

Seys ja kumppanit (2012) kuvaavat systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessaan, että hoitovirheen tapahtuessa terveydenhuollon ammattihenkilöt kokevat syyllisyyden, häpeän, turhautumisen, vihan, pelon ja stressin tunteita. Vakavissa tapauksissa ammattihenkilöllä voi kehittyä traumaperäinen stressireaktio, johon liittyy sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita. Tästä voi olla seurauksena se, että ammattihenkilö ei enää halua työskennellä kyseisessä organisaatiossa tai jopa lähtee ammatistaan. Ammattihenkilöstä tulee silloin hoitovirheen toinen uhri (’second victim’).

Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioilla tulee olla menettelytavat, joiden mukaan toimitaan, jos sattuu vakava virhe tai vaaratilanne. Kun vakava hoitovirhe tapahtuu, valvovat viranomaiset ryhtyvät selvittämään tapahtunutta. Ammattihenkilö antaa selvityksen tapahtuneesta. Myös poliisitutkinta voi tulla kyseeseen. Tämä prosessi on erittäin raskas ja ammattihenkilö tarvitsee siihen organisaationsa tukea.

Potilasta, hänen omaisiaan ja terveydenhuollon ammattihenkilöä ei saa jättää yksin selviämään tapahtuneen kanssa. Ammattihenkilö voi saada tukea esimieheltä, työterveyshuollosta, työsuojeluorganisaatiosta tai ammattiliitosta. Yksittäisen ammattihenkilön lisäksi työyksikkö tarvitsee apua tilanteesta selviämiseen (Seys ym. 2013). Virheen taustat on selvitettävä avoimesti ja syyllistämättä henkilöstöä, jotta jatkossa voidaan välttyä samanlaisilta tapahtumilta.


Mervi Flinkman, sh, TtT, Työvoimapoliittinen asiantuntija, Tehy ry



Lähteet

Halonen, M. (2015) Virhe 13 vuotta sitten. Lääkärilehti 45/2015. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/laakarin-aani/han-teki-hoitovirheen-13-vuotta-sitten/#.Vkr01E3oufA Viitattu 17.11.2015.

Kohn, T., Corrigan, J. M., & Donaldson, M. S. (Eds.). (1999). To err is human:
Building a safer health system. Washington, DC: National Academy Press.

Van Gerven E. 2013.  Second victims after adverse events: The need for an international approach. http://www.isqua.org/docs/edinburgh-powerpoint-presentations-2013/1045-a2--e-van-gerven-carrick-mon-second-victims-after-adverse-events.pdf?sfvrsn=2 Viitattu 17.11.2015.

THL. 2013. Vaaratapahtumat. https://www.thl.fi/fi/web/laatu-ja-potilasturvallisuus/potilasturvallisuus/mita-on-potilasturvallisuus/potilasturvallisuuden-vaaratilanteet Viitattu 17.11.2015.

Edrees, H. H., Paine, L. A., Feroli, E. R., & Wu, A. W. 2011. Health care workers as second victims of medical errors. Polskie Archiwum Medycyny Wewn 121, 101–108.

Flinkman, M. & Salanterä, S. (2015). Early career experiences and perceptions - a qualitative exploration of the turnover of young registered nurses and intention to leave the nursing profession in Finland. Journal of Nursing Management 23(8), 1050-1057

Seys, D., Wu, A., Van Gerven, E., Vleugels, A., Euwema, M., Panella, M., Scott, S., Conway, J., Sermeus, W., Vanhaecht, K. (2012). Health care professionals as second victims after adverse events: a systematic review. Evaluation & the Health Professions 36 (2), 135-162.

Seys, D., Scott, S., Wu, A., Van Gerven, E., Vleugels, A., Euwema, M., Panella, M., Conway, J., Sermeus, W., Vanhaecht, K. (2013). Supporting involved health care professionals (second victims) following an adverse health event: a literature review. International Journal of Nursing
Studies 50 (5), 678-687.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Liikunta on tärkeää myös lapsena syövän sairastaneiden terveydelle



Suomessa sairastuu syöpään vuosittain noin 150 lasta. Monien lasten syöpien kohdalla paranemisennuste on jo yli 80 %. Lapsuudessa ja nuoruudessa saatujen syöpähoitojen pitkäaikaisvaikutukset koskettavatkin Suomessa isoa joukkoa ihmisiä, sillä tällä hetkellä täällä elää noin 7000 lapsena tai alle 25-vuotiaana nuorena aikuisena sairastetusta syövästä parantunutta henkilöä. Parantuneella ennusteella on kuitenkin ollut hintansa, sillä lapsuuden syöpähoidolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia moniin elinjärjestelmiin.

Väestötason tutkimuksissa on havaittu, että lapsena ja nuorena syöpään sairastuneilla on syövästä parannuttuaankin suurempi kuolleisuus kuin samanikäisillä sisaruksilla ja riski sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin on kohonnut.

Omassa väitöskirjatutkimuksessani tutkittiin liikunnallista aktiivisuutta, kuntoa ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä 16-30-vuotiailla henkilöillä, jotka ovat parantuneet lapsena sairastamastaan verisyövästä, akuutista lymfoblastileukemiasta. Tutkimuksessa todettiin, että liian vähäinen liikunta ja huono kunto ovat tavallisia näillä nuorilla, ja myös verisuonten sisäpintaa verhoavan endoteelin ja sydämen toiminnassa havaittiin muutoksia. Noin 60 %:lla tutkituista oli jo tässä iässä vähintään yksi metabolisen oireyhtymän osatekijä, eli keskivartalolihavuutta, kohonnut verenpaine, kohonnut paastoverensokeri tai poikkeavat veren rasva-arvot. Tutkimuksessa liikunnan lisääminen kuitenkin paransi tutkittavien kuntoa, insuliiniherkkyyttä, sekä verisuonten endoteelin ja sydämen toimintaa.

Liikunnallisen elämäntavan tukemiseen tulee kiinnittää huomiota leukemian tai muun syövän sairastaneilla lapsilla ja nuorilla, jotta he voivat syövästä parannuttuaan elää mahdollisimman terveen aikuisuuden.   

Lapsuudessa saatu rankka syöpähoito voi johtaa aineenvaihdunnallisiin muutoksiin aikuisena ja yhdessä elämäntapojen kanssa vaikuttaa myöhempään sairastumisriskiin. Esimerkiksi akuutin lymfoblastileukemian hoito kestää lapsilla 2,5 vuotta, minkä aikana lapsi joutuu viettämään paljon aikaa sairaalassa. Kotihoidossakin esimerkiksi sairauteen ja sen hoitoon liittyvä infektioriski aiheuttaa paljon rajoitteita. Yhdessä nämä tekijät voivat lapsella haitata terveiden elämäntapojen omaksumista, liikunnallisten taitojen oppimista ja liikunnan ottamista osaksi elämää. Kuten tässä blogissakin on aiemmin kirjoitettu, fyysinen aktiivisuus on tärkeä osa kasvua ja kehitystä.

Tutkimustulokset korostavat liikunnan merkitystä ja positiivisia vaikutuksia lapsena sairastetun leukemian jälkeen. Leukemiaan ja muihin syöpiin sairastuneita lapsia ja nuoria pitäisikin kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan hoitojen jälkeen. Jatkossa toiveissa on, että ohjausta ja tukea turvalliseen liikkumiseen olisi mahdollista antaa voinnin salliessa jo syöpähoidon aikana. Pienillä lapsilla tämä tapahtuisi parhaiten leikin ja pelien kautta. Yksinkertaisia ideoita liikunnan lisäämiseen ja tutkimuksia liikuntainterventioiden vaikutuksista syöpähoitojen aikana kaivataan yhä lisää.

Liisa Järvelä
Erikoistuva lääkäri, LL (väit.)
TYKS/Turun yliopisto

Kirjallisuutta:
Braam KI, ven der Torre P, Takken T, Veening MA, van Dulmen-den Broeder E, Kaspers GJ 2013. Physical exercise training interventions for children and young adults during and after treatment for childhood cancer. Cochrane Database Syst Rev, vol. 30, no. 4, CD008796 doi: 10.1002/14651858.CD008796.pub2.

Järvelä LS, Niinikoski H, Lähteenmäki PM, Heinonen OJ, Kapanen J, Arola M & Kemppainen J 2010. Physical activity and fitness in adolescent and young adult long-term survivors of childhood acute lymphoblastic leukaemia. Journal of Cancer Survivorship, vol. 4, no. 4, pp. 339-345.

Järvelä LS, Kemppainen J, Niinikoski H, Hannukainen JC, Lähteenmäki PM, Kapanen J, Arola M & Heinonen OJ 2012. Effects of a home-based exercise program on metabolic risk factors and fitness in long-term survivors of childhood acute lymphoblastic leukemia. Pediatric Blood & Cancer, vol. 59, no. 1, pp. 155-160.

Järvelä LS, Niinikoski H, Heinonen OJ, Lähteenmäki PM, Arola M & Kemppainen J 2013. Endothelial Function in Long-Term Survivors of Childhood Acute Lymphoblastic Leukemia: Effects of a Home-Based Exercise Program. Pediatric Blood & Cancer, vol. 60, no. 9, pp. 1546-1551.

Järvelä L 2015. Cardiovascular health and fitness after childhood acute lymphoblastic leukemia. Väitöskirjan sähköinen versio https://www.doria.fi/handle/10024/116115.

Kauhanen L, Järvelä L, Lähteenmäki PM, Arola M, Heinonen OJ, Axelin A, Lilius J, Vahlberg T & Salanterä S 2014. Active video games to promote physical activity in children with cancer: a randomized clinical trial with follow-up. BMC Pediatrics, vol. 14, no. 1, pp. 94-94.

Kero AE, Järvelä LS, Arola M, Malila N, Madanat-Harjuoja LM, Matomäki J & Lähteenmäki PM 2015. Late mortality among 5-year survivors of early onset cancer: A population-based register study. International journal of cancer, vol. 136, no. 7, pp. 1655-1664.

Kero AE, Järvelä LS, Arola M, Malila N, Madanat-Harjuoja LM, Matomäki J & Lähteenmäki PM 2014. Cardiovascular morbidity in long-term survivors of early-onset cancer: a population-based study. International journal of cancer, vol. 134, no. 3, pp. 664-673.

Madanat Harjuoja LM, Pokhrel A, Kivivuori SM & Saarinen Pihkala UM 2014. Childhood cancer survival in Finland (1953-2010): a nation-wide population-based study. International journal of cancer, vol. 135, no. 9, pp. 2129-2134.

Ness KK, Armenian SH, Kadan-Lottick N, Gurney JG 2011. Adverse effects of treatment in childhood acute lymphoblastic leukemia: general overview and implications for long-term cardiac health. Expert Rev Hematol, vol. 4, No. 2, pp. 185-197.

Taskinen M, Vettenranta K, Jokinen E, Lehtinen T, Arola M, Korpela M, Möttönen M, Pesola J, Voutilainen L, Vähäkylä Aulo A, Mäkinen S, Suontausta Kyläinpää S, Jyrkkiö S & Lähteenmäki P 2014 Lapsuudessa tai nuoruudessa sairastettu syöpä parani – miten tukea terveyttä aikuisena? Duodecim, vol. 130, no. 22-23, pp. 2320-2330.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Uskallatko antaa hoitohenkilökunnan koskettaa käsillään?


Asianmukaisesti toteutettu käsihygienia on todettu tehokkaimmaksi tavaksi torjua hoitoon liittyviä infektioita. Kuitenkin useat kansainväliset ja myös kansalliset tutkimukset osoittavat, että käsihygienia toteutuu asianmukaisesti vain noin 50 %:ssa tilanteita. Avatakseni lukua hieman: Suomen yleisurheilussa juhlittiin kesällä yleisurheilun huippuhyvää onnistumisprosenttia (7 %), kun 40 urheilijasta toivat Ruuskanen ja Pitkämäki Zürichissä ainoat arvomitalit (keihään EM-kulta ja -pronssi). Kun asiaa puolestaan tarkastellaan Suomen kansallisurheilun, jääkiekon näkökulmasta, maalivahdin torjuntaprosentti 50 % tarkoittaa, että joka toinen laukaus menee sisään. Kentän laidalla tällöin kannattajat taitavat kutsua ammattilaista ”imuriksi” eikä se oikein hyvää taitoa edusta. Onnistuminen on siis selkeästi näkökulmasta ja myös mittaamisesta kiinni.

WHO on määrittänyt, että käsihuuhdetta tulee käyttää ennen potilaan koskettamista, ennen aseptista toimenpidettä, eritteiden käsittelyn jälkeen ja potilaan sekä potilaan lähiympäristön koskettamisen jälkeen. Näistä saadaan selville tilanteet, jolloin käsihuuhdetta tulee käyttää. Havainnointitutkimuksella voidaan kertoa miten tilanteiden käsihygienia toteutuu, eli mikä on onnistumisprosentti, kun käsihuuhdetta käytetään, käsiä pestään tai suojakäsineitä käytetään. Joka toisen kerran onnistuminen ei kovin hyvää hoitoa lupaa.  Jos vielä huomioidaan, miten havainnoitsijan läsnäolo tutkimushavainnoinnissa parantaa suoritusta (Hawthornen efekti), liikutaan käsihygienian osalta enemmän kuin heikoilla jäillä!

Havainnointi on aikaa vievä ja kallis toteuttaa. Toinen tapa mitata käsihygienian onnistumista on selvittää hoitohenkilökunnan asenne, tiedot sekä oma arvio taidoista. Useat tutkimukset kertovat, että hoitohenkilökunta tietää, miten tärkeää asianmukaisesti toteutettu käsihygienia on, sekä myös miten se tulisi toteuttaa 100 %:n onnistumisprosentilla. Mikä siis mättää vai mättääkö mikään?

Käsihuuhteen kulutus on keskeisin työväline arvioitaessa käsihygienian asianmukaista toteutusta. Se kertoo miten paljon käsien desinfioinnissa käytettävää käsihuuhdetta kuluu. Usein käsihuuhteen kulutusta verrataan hoitopäiviin, jotta saadaan suhteutettuja ja vertailukelpoisia lukuja. Käsihuuhteen kulutus riippuu saatavilla olevien käsihuuhteiden määrästä. Käsihuuhteen saatavuus kertoo, miten hyvin käsihuuhdetta on saatavilla yhden metrin etäisyydellä käsihygieniatilanteesta (esimerkiksi metrin sisällä potilasvuoteesta). 

EU on rahoittanut PROHIBIT-tutkimusta, jossa on kehitetty hoitoon liittyvien infektioiden torjunnan interventioita ja koulutusta. Osana tutkimusta käsihuuhteen kulutusta arvioitiin 24 Euroopan maassa ja 232 sairaalassa sekä käsihuuhteen saatavuutta 309 sairaalan teho-osastoilla (396 kpl) ja vuodeosastoilla (1029 kpl). Käsihuuhteen kulutus oli suurempaa yliopistosairaaloissa ja erikoistuneilla osastoilla kuten teho-osastoilla. Käsihuuhteen kulutus oli keskimäärin 25 ml/potilaan hoitopäivä ja se oli noussut edellisestä luvusta (18 ml /potilaan hoitopäivä) parissa vuodessa. Käsihuuhteen saatavuus oli 86 % teho-osastoilla ja 65 % vuodeosastoilla. Tilastollisesti merkittäväksi huomattiin, että käsihuuhteen kulutus on sitä suurempaa mitä paremmin on käsihuuhdetta saatavilla.

Onneksi käsihuuhteen kulutus on kasvamaan päin akuuttisairaaloissa. Käytännössä sataprosenttisen käsihygienian toteutuminen on mahdotonta, jollei käsihuuhdetta ole  tarvittaessa saatavilla. Tutkimuksissa on aina tilastollinen mahdollisuus erheille – olisiko se käsihuuhteen kulutuksen osalta se, että emmehän me tiedä mihin käsihuuhdetta kulutetaan. Voi olla, että jossain päin maailmaa hoitohenkilökunta kylpee käsihuuhteessa ja saa siten kulutusluvut olemaan huippuhyviä. Itse tosin uskon, että käsihygienian asianmukainen toteutuminen on parantumassa ja uskallan jopa itse antaa hoitohenkilökunnan koskea itseeni  vastaanotolla. Se, mitä voidaan yksinkertaisilla asioilla tehdä, on varmistaa, että käsihuuhdetta on saatavilla helposti ja aina kun sitä tarvitaan. Niin ja taidan jopa itsekin potilaana/omaisena/vierailijana muistaa käyttää käsihuuhdetta sairaalamaailmassa liikkuessa.


Kirjoittajan tiedot:

Dinah Arifulla
sairaanhoitaja, TtM, AmO
Terveysalan opettaja, Turun ammatti-instituutti
Tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Infektiotautien torjuntayksikkö
twitter: @dinaharifulla
sposti: dinah(at)iki.fi
LinkedIn

Dinah Arifulla on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Hän opettaa hoitotyötä Turussa ja toimii tutkijana hoitoon liittyvien infektioiden parissa Helsingissä. Vapaa-ajallaan hän toimii Sairaanhoitajaliiton hallituksessa sekä on terveysalan some-aktiivi. Yksityiselämässään hän on ekaluokkalaisen äiti, joka elää ruuhkavuosia nauttien kiireestä, kaaoksesta ja ehkä vähän hulluudestakin. Tämä blogikirjoitus sisältää hänen omia mielipiteitä ja ajatuksia eikä edusta hänen työpaikkojen näkemyksiä aiheesta.

Lähteet:

Dombecki C, Shah MM, Eke-Usim A, Akkina SR, Ahrens M, Sturm L, Washer L & Foxman B. 2015. The impact of role models on hand hygiene compliance. Infection control & Hospital Epidemiology 36(5), 610-612. 

Hansen S, Schwab F, Gastmeier P, on behalf of the PROHIBIT study group. 2015. Provision and consumption of alcohol-based hand rub in European hospitals. Clinical Microbiology and Infection. doi: 10.1016/j.cmi.2015.09.019.


Asiasanoja: potilasturvallisuus, käsihygienia, hygieniakäytännöt, infektioiden torjunta, laadunarviointi

tiistai 3. marraskuuta 2015

Magneettisairaalamalli -matkalla kohti huippua!


Turvallinen ja laadukas hoito sekä korkea potilastyytyväisyys kohtaavat Magneettisairaaloissa. Ne ovat myös vetovoimaisia työpaikkoja, jotka magneetin tavoin vetävät työntekijöitä puoleensa.

Ilmiö tunnistettiin USA:ssa 1970- ja 1980-luvuilla, kun maanlaajuisesta sairaanhoitajapulasta huolimatta huomattiin, että tietyt organisaatiot eivät kärsineet työvoimapulasta, vaan olivat sitä vastoin edelleen haluttuja työpaikkoja. Tutkittaessa näitä organisaatioita tunnistettiin aluksi 14 vetovoimaisuutta lisäävää tekijää. Nykyään ne on kiteytetty viiteen. Keskeistä on potilaan hoidon hyvät tulokset. Niitä varmistetaan laadukkaalla, ammatillisella toiminnalla, hyvällä johtamisella, toimivilla rakenteilla sekä innovaatioilla, uudella tiedolla ja parannuksilla.

Virallisesti Magneettisairaala on sairaala, jolle American Nurses Credentialing Center (ANCC) on myöntänyt Magneettisairaalastatuksen http://www.nursecredentialing.org/magnet.aspx. Se on arvovaltaisin hoitotyön huomionosoitus, jonka terveydenhuollon organisaatio voi saada. Statuksen saaminen edellyttää vahvaa sitoutumista erinomaisen toimintakulttuurin (engl. culture of excellence) vaalimiseen ja resurssien huolelliseen kohdentamiseen sekä potilashoitoa että ammatillista kehitystä tukeviin rakenteisiin. Nämä on todennettava erilaisin laadullisin ja määrällisin mittarein.

USA:ssa noin viidellä prosentilla sairaaloista on magneettisairaalastatus. Magneettisairaaloita löytyy myös Kanadasta, Australiasta, Uudesta Seelannista, Saudi-Arabiasta, Libanonista ja Singaporesta (yhteensä 423). Euroopassa ei vielä tällä hetkellä ole yhtään virallisen Magneettisairaalaastatuksen saanutta sairaalaa.

Magneettisairaaloissa potilaat ovat tutkitusti tyytyväisempiä, ja he saavat turvallista ja laadukasta hoitoa. Henkilöstö on työhönsä sitoutunutta ja osaavaa. Magneettisairaalan yksiköt ovat haluttuja, toimivia ja turvallisia työpaikkoja. Omassa organisaatiossani, HUS:ssa, on lähdetty matkalle kohti magneettisairaalaa. Eli Magneettisairaalamalli on se viitekehys, joka ohjaa hoitotyötä, sen johtamista ja kehittämistä. Tueksi on laadittu Hoitotyön ammatillinen toimintamalli (2015) kuvaamaan niitä rakenteita, prosesseja ja periaatteita, jotka tukevat sairaanhoitajan mahdollisuutta vaikuttaa hoitotyöhön ja sen toteuttamisympäristöön. Toimintamallissa esitetään selkeästi hoitotyön arvopohja ja hoitotyölle asetetut odotukset.  Huippusairaalassa jokainen sairaanhoitaja sitoutuu kuvattuihin arvoihin ja odotuksiin. Kaikilla on yhteinen tavoite: potilas saa avun.

Miten jokainen meistä voisi hyödyntää magneettisairaalamallia omassa työssään ja tehdä omasta työpaikastaan vetovoimaisen?

1) Nostetaan potilas keskiöön! Mietitään, mitä on potilaslähtöinen hoito konkreettisesti?
2) Toimitaan laadukkaasti ja ammatillisesti! Otetaan yhtenäiset, näyttöön perustuvat toimintatavat käyttöön.
3) Johdetaan hyvin, niin itseä kuin muita!
4) Ylläpidetään toimivia rakenteita ja toimitaan niiden puitteissa! Sitoudutaan ammatilliseen kehittymiseen ja yhteisiin päämääriin.
5) Innovoidaan eli ajatellaan uudella tavalla, hankitaan ja tuotetaan uutta tietoa sekä tehdään joka päivä pieniä parannuksia niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa!

Ollaan ylpeitä omasta työstä, työpaikasta ja työmme tuloksista! Erinomaisen toimintakulttuurin luominen ja ylläpitäminen on meille kaikille työssä onnistumisen edellytys, virallisista statuksista riippumatta. Ja potilas saa avun.



Kirjoittaja:
Satu Rauta
1) esh, TtM, hoitotyön kliininen asiantuntija
HUS Hyks Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito (ATeK)
satu.rauta(at)hus.fi
2) esh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos
Saraut(at)utu.fi


Lähteet:

Aiken LH, Havens DS, Sloane DM. The Magnet Nursing Services Recognition Program. Am J Nurs. 2000 Mar; 100(3):26-35.

Aiken LH, Buchan J, Ball J, Rafferty AM. Transformative impact of Magnet designation: England case study.
J Clin Nurs. 2008 Dec; 17(24):3330-7.

Armstrong KJ, Laschinger H. Structural empowerment, Magnet hospital characteristics, and patient safety culture: making the link. J Nurs Care Qual. 2006 Apr-Jun; 21(2):124-32.

Armstrong K, Laschinger H, Wong C. Workplace empowerment and Magnet hospital characteristics as predictors of patient safety climate. J Nurs Care Qual. 2009 Jan-Mar; 24(1):55-62.

Brady-Schwartz DC. Further evidence on the Magnet Recognition program: implications for nursing leaders. J Nurs Adm. 2005 Sep; 35(9):397-403.

HUS. 2015. Hoitotyön ammatillinen toimintamalli.

Hess R, Desroches C, Donelan K, Norman L, Buerhaus PI. Perceptions of nurses in magnet® hospitals, non-magnet hospitals, and hospitals pursuing magnet status. J Nurs Adm. 2011 Jul-Aug; 41(7-8):315-23.

Hickey P, Gauvreau K, Connor J. The relationship of nurse staffing, skill mix, and Magnet recognition to institutional volume and mortality for congenital heart surgery. J Nurs Admin. 2010 May; 40 (5): 226-32.

Jayawardhana J., Welton JM, Lindrooth R. Adoption of national quality forum safe practices by Magnet® hospitals. J Nurs Adm. 2011 Sep; 41(9):350-6.

Joanna Briggs Institute. 2010. Näyttöä Magneettisairaala-mallin vaikutuksista hoitaja- ja potilastuloksiin. Best Practice 14(11). Käännös Suomen JBI yhteistyökeskus: Vehviläinen-Julkunen, K., Miettinen, M. & Haatainen, K. Saatavilla: http://www.hotus.fi/system/files/BPIS_ennakko_2010-11_0.pdf

Kelly LA, McHugh MD, Aiken LH. Nurse outcomes in Magnet® and non-magnet hospitals. J Nurs Adm . 2011 Oct; 41(10):428–33.

Lacey SR, Cox KS, Lorfing KC, Teasley SL, Carroll CA, Sexton K. Nursing support, workload, and intent to stay in Magnet, Magnet-aspiring, and non-Magnet hospitals. J Nurs Adm. 2007 Apr; 37(4):199-205.

Lake ET, Shang J, Klaus S, Dunton NE. Patient falls: Association with hospital Magnet status and nursing unit staffing. Res Nurs Health. 2010 Oct; 33(5):413–25.

Laschinger HK, Almost J, Tuer-Hodes D. Workplace empowerment and magnet hospital characteristics: making the link. J Nurs Adm. 2003 Jul-Aug; 33(7-8):410–22.


Ulrich BT, Buerhaus PI, Donelan K, Norman L, Dittus R. Magnet status and registered nurse views of the work environment and nursing as a career. J Nurs Adm. 2007 May; 37(5):212-20.