tiistai 6. lokakuuta 2015

Medialaitteiden tahmeus estää lasten kuuntelua



Ylen uutisissa kirjoitettiin tänään, että puheterapeutit ovat havainneet pienten lasten puheongelmien lisääntyneen ja yhdeksi syyksi arveltiin vuorovaikutuksen vähyyttä vanhempien huomion juuttuessa sosiaaliseen mediaan. En tiedä, onko puheongelmien lisääntymisestä tilastotietoa, mutta ”tahmeiden medialaitteiden” vaikutuksesta vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen ainakin löytyy tuoretta tutkimustietoa (Mantere & Raudaskoski 2015).

Vaikkei arjessa tule sitä usein ajatelleeksi, niin vuorovaikutuksessa on paljon säännönmukaisuuksia ja moraalisia normeja, jotka opitaan jo varhaislapsuudessa. Niiden sisäistäminen helpottaa toisten toiminnan tulkitsemista ja ennustamista, jolloin maailma ei näytä kaoottiselta, vaan ymmärrettävältä ja turvalliselta. Perheiden arjessa vaikuttava "medialaitteiden tahmeus" kuitenkin muuttaa Mantereen ja Raudaskosken tutkimuksen mukaan perinteisiä vuorovaikutuksen rakenteita ja tuo vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen ajoittain epäselvyyttä ja hankaluutta. 

Medialaitteen tahmeudella tarkoitetaan tilanteita, joissa toisen ihmisen huomiota on vaikea saada irti medialaitteesta ja jos huomion saakin, se palaa helposti takaisin laitteeseen – tuttua itse kullekin, eikö totta? Artikkelissa kerrotaan tutkimuksesta, jossa lasten oli vaikeaa saada vanhemmiltaan huomiota tahmeiden medialaitteiden takia.

Onhan tietenkin aina ollut asioita, joiden kanssa lapsi on joutunut vanhemman huomiosta kilpailemaan. On ollut sanomalehtiä, televisioita ja niin edelleen. Tahmeiden medialaitteiden vaatima huomio on kuitenkin sikäli erilaista, että laite muodostaa käyttäjän kanssa interaktiivisen suhteen ja vaatii samankaltaista reagoimista kuin vuorovaikutus yleensä.

Vaikka tuossa tutkimuksessa ei tutkittu medialaitteiden tahmeuden pitkäaikaisvaikutuksia vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen, se antaa kuitenkin hyviä aineksia näiden pohtimiseen. Sehän joka tapauksessa tiedetään lukuisten tutkimusten kautta, että varhaisella vuorovaikutuksella on suuri vaikutus lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin.

Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsi muodostaa vuorovaikutussuhteessa vanhempansa kanssa käsityksen siitä, onko hän avun arvoinen ja ovatko läheiset sellaisia, joilta hän voi odottaa apua hädän hetkellä.  Kuten tutkijat tuossa artikkelissaan kysyvät:

Jos vauvasta asti kilpailee vanhemman huomiosta medialaitteen kanssa, voisiko tämä vaarantaa turvallisen kiintymyssuhteen syntymisen?

Lasten ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen tukeminen on lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten tärkeä tehtävä. Vanhemmilta kannattaisikin ehkä jossain kohtaa kysyä, kuinka heiltä onnistuu lapsen kanssa vuorovaikutukseen keskittyminen ja kuinka kauan pystyvät olemaan irti medialaitteistaan – minuutin, vartin, puoli tuntia, puoli päivää…?  


Kirjoittajan tiedot: 

Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry 



Lähde:



Mantere, Eerik & Raudaskoski, Sanna 2015. Kun matkapuhelin vie vanhemman huomion. Teoksessa A.R. Lahikainen, T. Mälkiä & K. Repo (toim.): Media lapsiperheessä, 205–226.



Asiasanoja: perhe, vanhemmat, lapset, vuorovaikutus, kommunikaatio, kiintymyssuhde, lapsen kehitys, lapsen hyvinvointi, sosiaalinen media, medialaitteet, älypuhelin, kännykkä, tabletti, keskustelunanalyysi

2 kommenttia:

  1. Kun luin artikkelin aiheesta, tulin melko vihaiseksi. Onko oikeasti niin, että voidaan suoraan syyllistää mediaa/somea lasten vuorovaikutuksen puutteesta tai puhumattomuudesta? Artikkelissa ei muistaakseni ollut mitään lukuja tai muuta selvää näyttöä, että juuri vanhempien mediakäytös aiheuttaa puhumattomuutta ja/tai huonoja vuorovaikutustaitoja. Unohdettiinko siinä suoraan mainita sekin tosiseikka, että tänä päivänä lapsia tutkitaan tarkemmin ja näin ollen myös herkemmin löydetään todelliset sairaudet ja ongelmat, joihin lapsi tarvitsee tukea. Meillä kaikilla aikuisilla olisi varmasti vaikka ja mitä diagnooseja, jos meitä olisi tutkittu lapsuudessa tarkemmin.
    Ja ei, en kiellä, etteikö tämä ole mahdollista. Valitettavan paljon näkee äitejä ja isiä älyluurit kourassa hipelöimässä näyttöä ja lapsi huutaa vieressä:"ETKÖ SÄ KUULE MUA?" ja vastaus on yleensä:"Odota hetki!"
    Itse kahden erityislapsen äitinä (esikoisella kielellinen erityisvaikeus, hahmottamisen häiriö, kapea kuulomuisti, ongelmia hienomotoriikassa, useat aistiyliherkkyydet ja kuopuksella kielellinen erityisvaikeus, lievä hahmottamisen häiriö ja kapea kuulomuisti) olen tiedostanut lapsieni erityispiirteet jo hyvin varhain ja joutunut taistelemaan lasteni etujen puolesta niin, että he ovat saaneet juuri oikeat tukitoimenpiteet. Itse myös paljon teen lasten kanssa juttuja, jotka kehittävät ja auttavat lasta. Ja kyllä, myös minulla on oma some/mediahetkeni, mutta toteutan ne yleensä silloin kun lapset nukkuu tai niin, että heillä on menossa juuri oma hetki leikkien tms. parissa.
    Esikoisen 6-vuotisneuvolassa olimme hiljattain ja terveydenhoitaja kertoi, miten hän oli joutunut viikon sisään laittamaan useamman 3-vuotiaan puheterapiaan kun nämä eivät puhuneet sanaakaan. Hän myös ihmetteli, miksi lapset eivät osaa leikkiä enää.
    No tuo puhumattomuus on kyllä jo 3-vuotiaalla iso ongelma, johon mielestäni vanhempienkin olisi syytä reagoida. Ei pidä tuudittautua siihen, että neuvolassa käsketään seurata tilannetta. Ja leikkitaitojen puute..onko niille lapsille annettu padit ja kännyt kouraan, että "hei, pelaapas sillä välin kun teen ruoan tai olen facebookissa tai..
    " niin, ei voi tietää, mutta surullistahan tämä on.
    Itse olen kiinnostunut lapsistani: mistä leikeistä pitävät, mikä on lempiväri, kuka on paras kaveri tai miten hoitopäivä sujui. Ja kyselen joka päivä lapsiltani päivän sujumisesta jne. Mikä ihaninta, he kysyvät myös minulta, miten työpäiväni on sujunut.
    Vastuu on meidän vanhempien: on sitten kyseessä puhumattomuus, vuorovaikutustaitojen tai leikkitaitojen puute. Sinä itse päätät, otatko härkää sarvista ja annat lapselle kaiken mahdollisen tuen ja avun ja hankitko sitä lisää ammattilaisilta, jos omat kyvyt eivät siihen riitä?
    Sinun arkesi on lapsesi lapsuus ♡

    VastaaPoista
  2. Hei anonyymi, hienoa, että tulit tänne jatkamaan keskustelua aiheesta! Tuossa Ylen uutisessa, johon viittaan kirjoitukseni alussa ja johon sinäkin ilmeisesti viittaat, oli tosiaan vain yhden puheterapeutin omia havaintoja, sekä maininta, että saman ilmiön ovat havainneet "puheterapeutit ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä". Tilastotietoja siitä, onko puhumattomien kolmevuotiaiden osuus lisääntynyt, siinä ei esitetty, eikä liioin tutkimustietoa siitä, mistä mahdollinen lisääntyminen johtuisi. Eli varmaa tietoa ei ole kummastakaan: mahdollisesta lisääntymisestä tai sen mahdollisista syistä.

    Lasten puheongelmista on tässä kohtaa syytä todeta, että niitä on monenlaisia, ja tutkimusten perusteella niille tiedetään monenlaisia syitä. Yksi puheongelmien laji on kielellinen erityisvaikeus (jota myös dysfasiaksi kutsutaan), jonka arvellaan johtuvan aivojen toimintahäiriöstä. Sen lisäksi kielellisen kehityksen vaikeudet voivat liittyä näihin: kuulovika, älyllinen kehitysvammaisuus, autisminkirjon ongelmat, neurologinen vamma tai sairaus, tunne-elämän tai ympäristötekijöiden (lapsen kasvuympäristöön ja vuorovaikutukseen liittyvät puutteet, monikielisyys) poikkeavuudet tai hyvänlaatuinen puheen kehityksen viive. (Lisätietoa näistä: Käypä hoito -suositus: Kielellinen erityisvaikeus (dysfasia, lapset ja nuoret) http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50085 )

    Eli jos puheongelmat ovat lisääntyneet, on mahdollista, että se liittyy minkä tahansa edellä mainitun lisääntymiseen. Itse tartuin Ylen jutussa esitettyyn arveluun medialaitteiden kanssa käytetyn ajan vaikutuksista siksi, että se liittyi mielenkiintoiseen tutkimukseen, josta tässä bloggauksessa kerron. Tutkimuksessa on erittäin vakuuttavasti kuvattu keskustelunanalyysin avulla sitä, miten vanhemman medialaitteen käyttö vaikuttaa siinä hetkessä vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Näiden vaikutusten pitkäaikaisseurauksia siinä ei ole käsitelty, mutta niitä voi jokainen pohtia sen valossa, mitä varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä tiedetään.

    On siis hyvä muistaa, että lapsen puheongelmille on monenlaisia syitä ja joskus määrien lisääntymisessä voi olla kyse myös lasten tarkemmasta tutkimisesta, kuten Anonyymi mainitset. Kuitenkaan yhdenkään ongelman kohdalla tuskin on hyödyksi se, että lapsi joutuu jakamaan vanhemman huomion jatkuvasti jonkin laitteen kanssa. Jos medialaitteilla on tuhoisia vaikutuksia aikuisten väliseen vuorovaikutukseen (kuten tässä tutkimuksessa pääteltiin: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/14/alypuhelin-uhkaa-romantiikkaa-osoittaa-tutkimus ), niin kuinka ei sitten aikuisen ja lapsen väliseen olisi?

    Tästä aiheesta kirjoittaneita on syytetty myös vanhempien syyllistämisestä. Mikä sitten on syyllistämistä ja mikä tiedon jakamista, joka auttaa vanhempia havaitsemaan omat ongelmalliset tapansa ja muuttamaan niitä lapsen hyväksi? Kuten sinäkin Anonyymi osuvasti toteat: on vanhempien vastuulla tarjota riittävästi laadukasta vuorovaikutusta lapsilleen sekä hakea apua, jos sitä tarvitaan. Ja meidän ammattilaisten vastuulla on tarjota tietoa siitä, mikä kannattaa ja mikä ei kannata.

    VastaaPoista