tiistai 25. elokuuta 2015

Päivittäisen toiminnan johtamisen tiedon hallinnassa on kehittämistarpeita terveysalan organisaatiossa

Sujuvat hoitoprosessit terveysalan organisaatiossa edellyttävät rajallisten voimavarojen optimaalista käyttöä. Päivittäisen toiminnan ohjauksesta ja toimintaprosessien sujuvuudesta ovat vastuussa toimintaa johtavat sairaanhoitajat ja lääkärit. Heiltä edellytetään paljon nopeaa päätöksentekoa, joka tapahtuu “tässä ja nyt”. Sairaanhoitajien ja lääkäreiden päätöksenteko liittyy eri asioihin, mutta usein juuri toiminnan ohjaukseen liittyvä päätöksenteko edellyttää sekä sairaanhoitajan, että lääkärin osallisuutta. Toiminnasta vastaavien sairaanhoitajien tiedontarpeet koskevat esimerkiksi henkilöstöä ja materiaaliresursseja, kun taas lääkäreiden tiedon tarpeet enemmän liittyvät potilaiden hoitoon. (Lundgrén-Laine ym. 2011.)

Terveysalan organisaation päivittäisessä johtamisessa korostuvat siis kolme asiaa: potilaiden tarpeet, henkilöstövoimavarat sekä materiaalivoimavarat. Toimintaa johtavat ammattilaiset tarvitsevat näihin liittyviä oleellisia tietoja päätöksentekonsa tueksi ja tiedot tulisi saada välittömästi, erityisesti sellaisissa ympäristöissä, joissa tilanteet muuttuvat jatkuvasti ja äkillisesti. Olemassa olevat tietojärjestelmät eivät kuitenkaan tue päätöksentekijöitä riittävästi (Kontio ym. 2012, Murtola ym. 2013) ja käytännössä tieto on hajallaan useassa paikassa kuten tietojärjestelmissä, liimalapuilla ja muistin varassa (Kontio ym. 2012, Lundgrén-Laine ym. 2011, Murtola ym. 2013).

Tiedon hallintaa hankaloittavat jatkuva tietotulva, joka vaikeuttaa oleellisen tiedon löytämistä sekä tietojärjestelmien tiedon integroinnin haasteet. Tiedon pirstaleisuus lukuisissa eri sijainneissa aiheuttaa haasteita tiedon hankintaan ja syntetisointiin. Tämän vuoksi päivittäisestä toiminnasta vastaavat ammattilaiset voivat käyttää jopa toistakymmentä tietojärjestelmää yhden työvuoron aikana (Tuomivaara & Eskelinen 2012).

Todellisuudessa tiedon hallinta ei aina ole vaivatonta tai sujuvaa. Tiedon hankintaan kuluu turhaa aikaa, hankittu tieto voi olla virheellistä ja joskus oleellista tietoa ei ole lainkaan saatavilla. Ammattilaiset kokoavat itselleen manuaalisesti tiedonhallintatyökaluja, joissa he yhdistävät itselleen oleellisia tietoja eri lähteistä. Esimerkiksi tehohoidossa tällaisen työkalun kokoamiseen voi kulua jopa yli 40 minuuttia työvuorosta (Gurses ym. 2009). Tiedon hallinnan haasteet heijastuvat toimintaprosesseihin ja tiedon hallinnan pullonkauloja löytyy yksiköiden sisällä, yksiköiden välillä ja ammattiryhmien välillä.

Tällä hetkellä toimintaa johtavat ammattilaiset joutuvat usein näkemään vaivaa saadakseen oleellisen tiedon päätöksentekonsa tueksi ja he tarvitsevat kehittyneempää tiedon hallintaa. Sairaalassa päivittäisen toiminnan johtamisen tiedon hallinnan tutkimus on kansainvälisesti vielä vähäistä (Murtola ym. 2013). Tiedon hallintaa kehittämällä voidaan tukea päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavien ammattilaisten päätöksentekoa ja näin välillisesti edistää toimintaprosesseja. Päätöksentekoa voidaan tukea reaaliaikaisella tiedolla ja jaetulla tilannetietoisuudella yksikön sisällä ja yksiköiden välillä. Päivittäisen toiminnan johtamisen tiedon hallintaa tuleekin tutkia ja kehittää loppukäyttäjien, eli toiminnasta vastaavien sairaanhoitajien ja lääkäreiden tarpeisiin perustuen. Tämä edellyttää kliinikoilta osallisuutta ja myös motivaatiota osallistua tiedon hallinnan kehittämiseen. Toimintaa johtavien ammattilaisten tarpeiden perusteella kehitetyt tietojärjestelmät edistävät tiedon hallintaa ja tukevat päätöksentekoa ja sujuvia toimintaprosesseja.

Laura-Maria Peltonen
sh, TtM, tohtorikoulutettava
Hoitotieteen laitos
Lääketieteellinen tiedekunta
Turun yliopisto
lmemur(at)utu.fi

Lähteet

Gurses, A.P., Xiao, Y. & Hu, P. 2009. User designed information tools to support communication and care coordination in a trauma hospital. Journal of Biomedical Informatics 42, 667–677.

Kontio, E., Lundgrén-Laine, H., Kontio, J., Korvenranta, H. & Salanterä, S. 2012. Information Utilization in Tactical Decision Making of Middle Management Health Managers. Computers, Informatics, Nursing 30(10), 511–567.

Lundgrén-Laine, H., Kontio, E., Perttilä, J., Korvenranta, H., Forsström, J. & Salanterä, S. 2011. Managing daily intensive care activities: An observational study concerning ad hoc decision making of charge nurses and intensivists. Critical Care 15(4), R188.

Murtola, L-M., Lundgrén-Laine, H. & Salanterä, S. 2013. Information systems in hospitals: a review article from a nursing management perspective, International Journal of Networking and Virtual Organisations 13 (1), 81–100.

Tuomivaara, S. & Eskelinen, K. 2012. Sosiaali- ja terveydenhuollon esimiesten kokemuksia tietotekniikan hyödyllisyydestä työssään: Tietotekniikan mahdollisuudet käytännön sosiaali- ja terveydenhuollon johtamis- ja esimiestyössä -hankkeen loppuraportti. Työterveyslaitos. Helsinki.

tiistai 18. elokuuta 2015

LEIKKAUKSEN JÄLKEISEN KIVUN ARVIOINTI ON ENEMMÄN KUIN VAIN KIVUN MITTAAMISTA


Lähes kaikki leikkauspotilaat kokevat kipua ja monet heistä jopa kovaa tai erittäin kovaa kipua, vaikka kivunhoitoon on olemassa paljon tehokkaita menetelmiä (Cogan 2010; Apfelbaum et al. 2003). Kivun asianmukainen ja tehokas hoito edellyttää kivun säännöllinen arviointia (Breivik et al. 2008; Chapman et al. 2011; Cogan 2010). Kivun arviointi ei ole helppoa; kipu on yksilöllistä ja potilaat ilmaiset kipuaan monin eri tavoin. (Aslan et al. 2009) Kivun arvioinnissa tulee aina ottaa huomioon yksilölliset tekijät ja hoitajien tulisi myös tunnistaa kivun aiheuttamia fysiologisia muutoksia, kuten verenpaineen ja pulssin nousu, hikoilu tai kylmähikisyys, levottomuus jne. (Dunwoody et al. 2008; Chapman et. al. 2012). Hoitohenkilökunta on avainasemassa kivun arvioinnissa, koska he ovat hoitavat potilaita vuorokauden ympäri ja tuntevat potilaan paremmin kuin hänen luonaan vain lyhyesti vierailevat muiden ammattiryhmien edustajat.

Tutkimukset osoittavat, että kivun arviointi leikkauksen jälkeen on huonoa (Klopfestein et. al. 2000; McMillan et al. 2000). Kipua aliarvioidaan, hoidetaan huonosti ja kipulääkettä ei anneta riittävästi (Gunningberg & Idvall 2007; Sloman et al. 2005; Watt-Watson et al. 2004). Kivun arvioinnin perusta on se, että potilaalta kysytään hänen oma arvionsa kivustaan. Kivun voimakkuus voidaan mitata numeerisesti kipumittarilla. Tämä ei kuitenkaan riitä kertomaan miten potilas kokee kivun. Voimakkuus on vain yksi kivun arvioinnin osa-alueista. Voimakkuuden lisäksi tulee selvittää kivun laatu; minkälaista kipu on, pistävää, vihlovaa, jomottavaa jne. Myös kivun sijainti tulee selvittää; onko kipu leikkaushaavalla vai kenties jossakin muualla? Kivun ajallisuus on myös tärkeää; milloin kipu on alkanut ja kauanko se on kestäny? Tämän lisäksi tulee arvioida potilaan kipukäyttäytymistä; pystyykö potilas nukkumaan, valittaako hän, onko hän levoton tai ärtynyt? Lisäksi tulee tarkkailla potilaan kasvojen ilmeitä ja muutoksia vitaalielintoiminnoissa. (Hoitotyön suositus 2013.)

Leikkauksen jälkeistä kipua tulisi arvioida Hoitotyön suosituksen (2013) mukaan vähintään kerran jokaisessa työvuorossa, mutta tarvittaessa myös useammin. Kipu tulee arvioida aina ennen ja jälkeen kipulääkkeen annon tai muun kivunlievityskeinon käytön. On tärkeää tietää onko kivunlievitysmenetelmä auttanut kipuun ja lisäksi, onko kipulääke aiheuttanut joitakin haittavaikutuksia, kuten pahoinvointia. Kaikki nämä tulee aina myös kirjata potilasasiakirjoihin. Lisäksi kivunhoitoon liittyen tulee kirjata annetun lääkkeen nimi, määrä, antotapa ja kellonaika.

Kipua arvioitaessa kivun yksilöllinen kokeminen tulee todella ymmärtää ja potilaan kokema kipu pitää aina ottaa tosissaan. Jokainen kokee kivun eri tavalla. Ei ole mitään perustetta sille, että kipua tulisi hoitaa samalla tavalla jokaisen potilaan kohdalla vaan jokaisen kipu tulee arvioida yksilöllisesti ja hoitaa sen mukaisesti. Coghill et al. (2003) tutkivat miten eri henkilöt kokevat kipua. He antoivat jokaiselle koehenkilölle samanlaisen kipuärsykkeen ja pyysivät heitä arvioimaan kipuaan asteikolla 0-10. Koehenkilöiden kokema kivun voimakkuus vaihteli 1:stä 9:ään. Samalla tutkijat kuvasivat potilaiden aivoja ja totesivat, että niillä, jotka ilmoittivat kivun voimakkaaksi myös aivojen kipualueella näkyi voimakkaampi reaktio kuin niillä, jotka arvioivat kivun lieväksi. Eli he todella kokivat voimakkaampaa kipua. Hoitotieteessä kipu määritelläänkin niin, että se on mitä tahansa mitä potilas sanoo sen olevan ja potilaalla on kipua silloin kun hän sanoo sitä olevan (Hoitotyön suositus 2013). Potilaan kipukokemusta ei saa koskaan vähätellä ja kipu tulee aina hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla.


Kirjoittajan tiedot:
Kristiina Heikkilä
Sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
kemheik(at)utu.fi


Lähteet

Apfelbaum JL, Chen C, Mehta SS, Gan TJ. Postoperative pain experience: Results form a national survey suggest postoperative pain continues to be undermanaged. Anesth Analg 2003;97:534–40.

Aslan FE, Badir A, Arli SK, Cakmakci H. Patients' experience of pain after cardiac surgery. Contemp Nurs 2009;34:48–54.

Breivik H, Borchgreivink PC, Allen SM, Rosseland LA, Romundstad L, Breivik Hals EK, Kvarstein G, Stubhaug A. Assessment of pain. Brit J Anaesth 2008;101:17–24.

Chapman CR, Donaldson GW, Davis JJ, Bradshaw DH. Improving individual measurement of postoperative pain: The pain trajectory. J Pain 2011;12:257–64.

Chapman CR, Zaslansky R, Donaldson GW, Shinfeld A. Postoperative pain trajectories in cardiac surgery patients. Pain Res Treat 2012:1–8.

Cogan J. Pain management after cardiac surgery. Semin in Cardiothor Vasc An 2010;14:201–4.

Coghill RC, McHaffie JG, Yen Y-F. Neural correlates of interindividual differences in the subjective experience of pain. P Natl Acad Sci USA 2003;14:8538–42.

Gunningberg L, Idvall E. The quality of postoperative pain management from the perspectives of patients, nurses and patient records. J Nurs Manage 2007;15:756–66.

Hoitotyön suositus. 2013. Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö. Hoitotyön Tutkimussäätiön asettama työryhmä. Helsinki: Hoitotyön tutkimussäätiö. www.hotus.fi