maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tutkimuksista vahvistusta nuorten hoitotyöhön



”Joskus tuntuu, etteivät muut ymmärrä, miksi on tärkeää työtä lähteä osastolta nuorten kanssa esimerkiksi kahvilaan tai johonkin tapahtumaan”, pohtivat sairaanhoitajat Lanen eli Lastenneurologian hoitajat ry:n edellisessä tutkimusklubissa, ”mutta tämä artikkeli antoi vahvistusta sille, miksi sitäkin kannattaa tehdä.”

Parhaimmillaan tieteellinen tutkimus voi antaa uusia ideoita käytännön hoitotyöhön, mutta erittäin arvokasta on sekin, jos tieteellinen tieto auttaa hoitajia jäsentämään ja perustelemaan työtään ja vahvistaa hyviä toimintamalleja. Hoitotyössä erityisen tärkeää on ymmärtää potilaiden näkökulmaa. Lanen tutkimusklubissa käsitelty katsausartikkeli (Taylor, Gibson & Frank 2008)valotti pitkäaikaissairaiden nuorten näkökulmaa elämään, sairauteen ja hoitoon.

Niin, miksi lähteä nuoren kanssa joskus ulos sairaalasta? Taylorin ja kumppaneiden analysoimien tutkimusten valossa sille löytyy moniakin hyviä syitä. Ensinnäkin se voisi parhaimmillaan auttaa siinä, mikä on pitkäaikaissairaiden nuorten mielestä kaikista tärkeintä elämässä: ystävyyssuhteiden löytyminen ja ylläpitäminen. Tähän liittyen tuli mieleen myös idea, että nuorillehan voisi ehdottaa omien ystävien kutsumista mukaan retkille. Tai ainakin nuoret saisivat retkiltä aiheita sometukseen ystävien kanssa, vaikka he olisivat kaukanakin!

Toiseksi retket voivat vahvistaa sitä, mikä noiden tutkimusten mukaan myös on nuorten mielestä erittäin keskeistä elämässä: normaalius ja elämän jatkuminen. Näihin pitää siis myös hoitajan keskittyä ja tarjota niihin tukeaan. Sairaalasta ulos lähteminen antaa nuorille kosketuksen siihen kaivattuun normaaliin elämään ja vahvistaa toivoa siitä, että sairaanakin voi tehdä normaaleja asioita. Tulevaisuuden suhteenhan nuoria mietityttävät samat asiat kuin muitakin: kotoa muuttaminen, työllistyminen ja perheen perustaminen. Nuoruuden kehitystehtävät ovat sairailla nuorilla samat kuin terveilläkin, joten niissäkin he voivat tarvita tukea.

Tutkimusten mukaan nuorten voi olla vaikeaa suhtautua sairauden hoitoon sekä silloin, kun he itse kokevat voivansa hyvin että silloin, kun hoidot erottavat heidät liiaksi toisista nuorista ja normaalista elämästä. Tutkimuksissa todettiin liian erilaiseksi itsensä kokemisen saattavan olla jopa syy siihen, että nuori lopettaa tarvitsemansa hoidot kesken.

Toinen tutkimuksissa mainittu syy hoitojen lopettamiseen oli nuorten kokemus siitä, ettei terveydenhuollon henkilökunta arvosta tai ymmärrä heitä. Kaikissa tutkimuksissa tosin nuoret eivät edes maininneet terveydenhuollon ammattilaisten merkitystä elämässään, mutta niissä missä se mainittiin, se myös koettiin tuen kannalta tärkeäksi – erityisesti mainittiin hoitajien tuki.

Läheisesti kaikkien nuorten arkeen kuuluvat aikuiset eli vanhemmat ja opettajat mainittiin useammissa tutkimuksissa. Opettajiin ja kouluun liittyi näissä tutkimuksissa aika negatiivisia näkökulmia: nuorilla oli kokemuksia siitä, että opettajat asettivat sairauden takia nuorelle turhia rajoituksia ja lisäsivät nuoren erilaisuuden kokemusta.

Vanhempiin nuorten suhde oli ristiriitainen; joidenkin nuorten mielestä hekin saattoivat olla liian hallitsevia ja ylisuojelevia, mutta joillekin he saattoivat olla parhaita liittolaisia sairaudesta ja hoidosta selviämisessä.



Kaikille aikuisille, niin hoitajille kuin muillekin tutkimuksista välittyi vahva viesti:

Tärkeintä nuorille on, että keskitymme nuoreen ihmisenä,
emme hänen sairauteensa.


Kirjoittajan tiedot: 

Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry 
 
Yhteisblogi lapsinäkökulmaisesta tutkimuksesta   
LinkedIn 
ResearchGate


Lähteet:

Taylor, R.M., Gibson, F. & Franck, L. 2008. The experience of living with a chronic illness during adolescence: a critical review of the literature. Journal of Clinical Nursing 17, 3083-3091.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti