tiistai 26. elokuuta 2014

Muistithan liikkua tänään?



Vain muutama sukupolvi sitten tätä kysymystä ei tarvittu, sillä arkielämä itsessään oli fyysisesti rasittavaa. Teollistumisen myötä päivittäisten askeleiden määrä vähentyi dramaattisesti (Booth ym. 2012). Arkiliikunnan puute onkin ehkä suurin syy siihen, miksi väestömme huonokuntoisuus on yleistynyt. Viimeisin raportti suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytymisestä paljastaa, että vain 11 prosenttia miehistä ja 15 % naisista liikkuu työmatkallaan puoli tuntia tai enemmän (Helldán ym. 2013). Tämä määrä muuten riittäisi täyttämään nykyiset liikuntasuositukset! Vietämme siis liian paljon aikaa istuen autossa, tietokoneella tai television ääressä. Liiallinen istuminen on terveysriski, jopa niille jotka harrastavat liikuntaa (Dunstan ym. 2012). Siksi pitkittynyttä istumista tulisi aina pyrkiä tauottamaan tai jopa välttämään.

Arkiliikunnan puute on siirtänyt liikunnan vapaa-ajallemme, ja tämä näkyykin vapaa-ajan liikunnan kasvuna (ks. esim. Helldán ym. 2013). Suomalaisen Terveys 2011 -väestötutkimuksen mukaan kuitenkin vain yksi kymmenestä suomalaisesta liikkui liikuntasuositusten mukaisesti. Hälyttävää on se, että raportin mukaan lähes kolmannes suomalaisista aikuisista ei harrastanut liikuntaa lainkaan (Koskinen ym. 2011). Liikkumattomuus nimittäin tappaa. Maailmanlaajuisesti jo joka kymmenes kuolema ja 6-10 prosenttia ei-tarttuvista taudeista liittyy fyysiseen passiivisuuteen (Lee ym. 2012). Täten liikkumattomuuden terveysriskit ovat jo verrattavissa tupakoinnin riskeihin. Liikkumattomuutta ja sen tuomia terveysriskejä voidaan kuitenkin ehkäistä liikunnan lisäämisellä. Liikunnan lisäämisestä hyötyisivät etenkin he, jotka eivät vielä liiku riittävästi.

Kuinka paljon sitten tulisi liikkua? Liikuntasuositukset meillä ja maailmalla laatii ja päivittää liikunta- ja terveystieteen spesialisteista koostuva paneeli, joka erittäin kriittisesti arvioi kerääntynyttä näyttöön perustuvaa tutkimustietoa. Kuten Annukka Myllymäki kirjoitti kesäkuun TT-bloggauksessaan (linkki blogitekstiin), nykyisten suositusten mukaan aikuisten tulisi terveyden ylläpitämiseksi harrastaa vähintään 150 minuuttia keskiraskasta tai 75 minuuttia raskasta kestävyystyyppistä liikuntaa viikoittain vähintään 10 minuutin mittaisina suorituksina ja mieluiten niin, että liikunnan kokonaismäärä jakautuisi vähintään viidelle päivälle viikossa. Lisäksi lihaskuntoharjoittelua suositellaan tehtävän vähintään kaksi kertaa viikossa. Alle 17-vuotiaille lapsille liikuntaa suositellaan vähintään tunti päivässä. Yli 65-vuotiaille keskiraskasta liikuntaa suositellaan tehtävän viisi kertaa viikossa vähintään 30 min kerrallaan tai vaihtoehtoisesti raskaampaa liikuntaa kolme kertaa viikossa vähintään 20 minuuttia kerrallaan. Lisäksi ikääntyneille suositellaan viikoittaista lihaskuntoa ja tasapainoa kehittävää harjoittelua (Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2008). 

Mutta kuten tilastot meillä ja muualla osoittavat, liikuntasuositukset ovat melko vaativia ja ne todennäköisesti täyttävät henkilöt, jotka muutenkin liikkuvat mielellään paljon. Nykytutkimus yrittää etsiä sopivia liikuntamuotoja tämän päivän kiireisille kansalaisille; jokaiselle tulisi löytyä oma mieluisa laji tai tapa liikkua. Vähänkin liikuntaa on aina parempi kuin että ei liikkuisi ollenkaan. Hyvän fyysisen kunnon parantaminen ja ylläpito vähintään kohtuullisesti kuormittavan liikunnan avulla on kuitenkin erittäin tärkeää, sillä kunto-ominaisuudet laskevat iän myötä. Jos kunnostaan ei pidä huolta, sairauksien riskirajat voivat tulla vastaan varhaisemmin.

© fabioberti.it - Fotolia.com
On kai siis selvää, että liikunnan harrastamisella tai harrastamattomuudella on suuri merkitys terveyteemme. Jo yksikin liikuntasuoritus voi lääkkeen tavoin esimerkiksi laskea kolesteroliarvoja, verenpainetta ja/tai vaikuttaa myönteisesti verensokeriarvoihin. Nämä liikunnan akuutit terveysvaikutukset kuitenkin menetetään, jos seuraavaa liikunta-annosta ei parin-kolmen päivän sisällä saada. Liikunnan sairauksia ennaltaehkäisevä vaikutus saavutetaankin parhaiten omaksumalla liikunnan harrastaminen elämäntavaksi (Warburton ym. 2006). Lisäksi monipuolinen liikunta kehittää ja ylläpitää liikkumisen perustaitoja ja niihin kytkeytyvää toimintakykyä, minkä vuoksi säännöllinen liikunta on itsenäisen ja laadukkaan elämän kannalta todella välttämätöntä. Liikkumattomuuden ehkäisyyn tarvitaan motivaatiota, tietoa ja taitoja, joiden jakamiseen terveydenhuollon ammattihenkilöillä on suuri mahdollisuus.



Kirjoittajan tiedot:
 
Tuija Leskinen
LitM, TtT, tutkijatohtori
Turun yliopisto
Valtakunnallinen PET-keskus
tuija.helena.leskinen@tyks.fi

Lähteet:

Booth FW, Roberts CK, Laye MJ. 2012. Lack of exercise is a major cause of chronic diseases. Comprehensive Physiology 2, 1143-1211.

Dunstan DW, Howard B, Healy GN, Owen N. 2012. Too much sitting – A health hazard. Diabetes Research and Clinical Practice 97, 368-376.

Helldán A, Helakorpi S, Virtanen S, Uutela A. 2013. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2013 - Health Behavior and Health Among the Finnish Adult Population, Spring 2013. THL, Raportti: 2013_021. Saatavilla: http://www.julkari.fi/handle/10024/110841 26.8.2014

Koskinen S., Lundqvist A., Ristiluoma N. (toim.) 2011. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. THL, Raportti: 2012_068. Saatavilla: http://www.julkari.fi/handle/10024/90832 26.8.2014

Lee IM, Shiroma EJ, Lobelo F, Puska P, Blair SN, Katzmarzyk PT, for the Lancet Physical Activity Series Working Group. 2012. Impact of physical inactivity on the world´s major non-communicable diseases worldwide: an analysis of burden of disease and life expectancy. Lancet 380, 219-229.

Physical Activity Guidelines Advisory Committee. 2008. Physical activity guidelines advisory committee report. Department of Health and Human Services, Washington. Saatavilla: http://www.health.gov/paguidelines/report/ 26.8.2014

Warburton DE, Nicol CW, Bredin SS. 2006. Health benefits of physical activity: the evidence. Canadian Medical Association Journal 174, 801-809.

tiistai 19. elokuuta 2014

Moniammatillinen koulutus terveysalalla


Tulevaisuudessa terveydenhuollon eri ammateissa tulee korostumaan monenlainen erityisosaaminen, mikä lisää moniammatillisen yhteistyön tarvetta entisestään. Moniammatillinen osaaminen onkin huomioitu jo esimerkiksi Terveydenhuoltolaissa ja opetus- ja kulttuuriministeriön kehittämissuunnitelmassa. Moniammatillisuus ja monialainen osaaminen ovat myös niin opetushallituksen tavoitteissa kuin eri oppilaitosten opetussuunnitelmissakin. Se on tavoitteena niin hoitotyön koulutusohjelmissa kuin lääkäreidenkin koulutuksessa. Myös WHO korostaa moniammatillisuuden lisäämistä terveysalan koulutuksessa, joten asia on ajankohtainen kansainvälisestikin. Moniammatillinen osaaminen mainitaan kyllä opetuksen tavoitteissa, mutta konkreettisesti moniammatillista opetusta tai harjoittelua on vielä melko vähän. Enimmäkseen opinnot suoritetaan oman alan opiskelijoiden kesken, vaikka terveydenhuollossa työtä tehdään usein moniammatillisissa tiimeissä. Moniammatillista koulutustakin toki löytyy ja sitä on myös tutkittu. Sen on todettu parantavan opiskelijoiden asenteita moniammatillista yhteistyötä kohtaan sekä parantavan kliinistä päätöksentekokykyä. Kun tulevat terveydenhuollon ammattilaiset tottuvat työskentelemään yhdessä jo opiskeluaikana, he ovat valmiimpia moniammatilliseen yhteistyöhön työelämässä. Moniammatillisessa tiimissä työskentely on tehokkaampaa ja se parantaa hoidon laatua. On tärkeää, että kaikki tiimin jäsenet tuntevat toistensa roolin, työnkuvan, erityisosaamisalueet ja ymmärtävät toisiaan. Taidot työskennellä moniammatillisessa tiimissä paranevat, jos rooleja harjoitellaan jo opiskeluaikana.

Turun yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijoillakin on jonkun verran mahdollisuuksia moniammatilliseen opiskeluun. Yksi esimerkki moniammatillisista opinnoista on lääketieteellisen tiedekunnan järjestämä vapaavalintainen opintojakso Aivot. Aivot-kurssi järjestetään tänä syksynä neljättä kertaa ja kurssille osallistuu lääkäri-, hammaslääkäri- ja terveyden biotieteiden opiskelijoita lääketieteellisestä tiedekunnasta sekä ammattikorkeakouluista sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja-, kätilö-, fysioterapeutti- ja ensihoitajaopiskelijoita. Kurssilla aivoja käsitellään viiden eri aihealueen näkökulmasta, joita ovat muisti, päihteet, depressio, aivovammat ja kipu. Opiskelijat jaetaan aihealueiden mukaisesti moniammatillisiin ryhmiin. Jokaisesta aihealueesta on asiantuntijaluento, josta ensimmäisen osion pitää lääketieteen asiantuntija ja toisen osion hoitotyön tai potilaskunnan edustaja, jotka tuovat aiheeseen käytännönläheisempää näkökulmaa. Lisäksi opiskelijat pääsevät tutustumiskäynneille esimerkiksi päihde-ensikotiin, aivovaurioiden kuvantamisyksikköön sekä kipuklinikalle. Lisäksi opiskelijat käyvät verkkokeskusteluja ja valmistavat seminaariesityksen. Näin he pääsevät harjoittelemaan moniammatillisessa ryhmässä toimimista ja voivat jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan keskenään.

Kurssi on ollut erittäin suosittu, eivätkä läheskään kaikki halukkaat mahtuneet tänäkään vuonna kurssille mukaan. Myös opiskelijapalautteen perusteella kurssi on ollut hyvin pidetty ja nimenomaan hyvää palautetta on saatu siitä, että eri alojen opiskelijat tuovat mielenkiintoisia, oman alansa näkökulmia käsiteltäviin asioihin. Erityisesti ammattikorkeakoulun opiskelijoita on aiempina vuosina kaivattu kurssille lisää ja tänä vuonna heitäkin ilmoittautui niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet mukaan. Kiitosta kurssi on saanut nimenomaan moniammatillisuudesta ja vierailukäynnit ovat olleet opiskelijoiden mieleen. Niissä opiskelijat ovat päässeet näkemään, miten moniammatillinen työskentely käytännössä toimii.

Vaikka moniammatillisuutta nykyään korostetaankin niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, vielä paljon enemmän voitaisiin konkreettisesti tehdä, jotta moniammatillisuus koulutuksessa näkyisi nykyistä enemmän. Tällaisia moniammatillisia opintojaksoja kaivattaisiin lisää; näin tulevat terveydenhuollon ammattilaiset pääsisivät jo koulutuksensa aikana harjoittelemaan moniammatillisissa tiimeissä työskentelyä ja ymmärrys ja kunnioitus toisia ammattikuntia kohtaan kasvaisi.



Kirjoittajan tiedot:
Kristiina Heikkilä
Sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
kemheik(at)utu.fi



Lähteet:

Hall P & Weaver L. 2001 Interdisciplinary education and teamwork: A long and winding road. Medical Education 35, 867–875.

Horsburgh M, Lamdin R & Williamson E. 2001. Multiprofessional learning: The attitudes of medical, nursing and pharmacy students to shared learning. Medical Education 35, 876–883.

Katisko M, Kolkka M & Vuokila-Oikkonen P. 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alojen koulutuksessa. Malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten. Opetushallituksen raportit ja selvitykset 2014:2. http://www.oph.fi/download/155899_moniammatillinen_ja_monialainen_osaaminen_sosiaali_terveys_kuntoutus_ja_lii.pdf

Lapkin S, Levett-Jones T & Gilligan C. 2013. A systematic review of the effectiveness of interprofessional education in health professional programs. Nurse Education Today 33, 90–102.

McPherson K, Headrick L & Moss F. 2001. Working and learning together: Good quality care depends on it, but how can we achieve it? Qualtiy in Health Care 10(SII), 46–53.

Opetus-ja kulttuuriministeriö 2011. Koulutus ja tutkimus vuosina 2011–2016. Kehittämissuunnitelma. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:1.

Ross F & Southgate L. 2000. Learning together in medical and nursing training: Aspirations and activity. Medical Education 34, 739–743.

Terveydenhuoltolaki 1326/2010. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20201326#L4

World Health Organization. 1988. Learning together to work together for health. Report of a WHO study group on multi-professional education for health personnel: A team approach. World Health Organization Technical Report Series 769.




tiistai 12. elokuuta 2014

Hei, meilläkin on asiaa!

Johanna Olli kirjoitti keväällä Terveyttä tieteestä -blogissa lasten päätöksentekoon osallistumisen toteutumisesta sairaalahoidossa ja kehitysehdotuksista lasten osallisuuden edistämiseksi (linkki Johanna Ollin blogitekstiin). Päätöksentekoon osallistumisen lisäksi lapsilla on myös muutoin oikeus tulla kuulluksi niin terveydenhuollossa kuin muissa arkisissa tilanteissa. Näin todettiin muun muassa jo vuonna 1989 hyväksytyssä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, johon lähes kaikki maailman valtiot ovat sitoutuneet. Nyt lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin voisimme pysähtyä miettimään, toimimmeko me terveydenhuollon ammattilaiset aidosti lasten näkemyksiä kuunnellen vai pidämmekö lapset toimintamme keskiössä ajatellen toimivamme heidän parhaakseen kuitenkaan tietämättä heidän todellisia näkemyksiään?

Lasten näkemykset ovat yhtä lailla avainasemassa kuin aikuistenkin pyrittäessä tukemaan lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Lapset tarkastelevat maailmaa hieman eri näkökulmasta kuin me aikuiset ja siten he voivat tuoda esille keskeisiäkin asioita, joihin emme ole osanneet edes kiinnittää huomiota. YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen oikeutta kertoa mielipiteensä ja näkemyksensä tulee edistää ikään sopivalla tavalla. Kuinka tätä lasten oikeutta tulla kuulluksi voitaisiin sitten edistää käytännön hoitotyössä?


1) Rohkaise lasta pelaten ja leikkien
Työkalupakin elämänrytmin ympyrä
perheen elämäntilanteen tarkasteluun
Lähde: www.painokas.fi
Pelit ja leikki ovat lapselle luontainen tapa oppia 
ja käsitellä asioita (Nurmi ym. 2014) ja leikkiä voidaan käyttää myös terveydenhuollossa apuna pyrittäessä muodostamaan luottamuksellinen suhde lapseen. Leikin aikana voidaan lisäksi käydä lapsen kanssa keskustelua tarkasteltavasta aiheesta. Leikin ohella myös pelejä voidaan hyödyntää muun muassa terveyskasvatuksessa (Parisod ym. 2014) ja siten menetelmänä rohkaista ja innostaa lasta kertomaan näkemyksiään joko pelin lomassa tai käytäessä läpi pelissä käsiteltyjä asioita jälkikäteen niin sanotussa jälkipuintitilanteessa.

Yksi esimerkki tällaisesta lasten osallisuutta tukevasta menetelmästä on Turun kaupungin Painokas-projektissa kehitetty puheeksiottamisen Työkalupakki (www.painokas.fi). Tämä pelilautapohjainen Työkalupakki on kehitetty etenkin lastenneuvoloiden terveysneuvontaan ja sen tarkoituksena on tukea lasta ja koko perhettä kertomaan näkemyksensä sekä perheen liikunta- ja ruokatottumuksista että päivärytmistä pakin kuvakortteja käyttämällä. Neuvolan liikuntakeskusteluja tarkastelleen tutkimuksen mukaan (Siltanen ym. 2014) pakin on todettu tukevan lapsen mahdollisuutta osallistua vastaanottokäynnillä käytävään keskusteluun aikuisten ohella perinteisesti toteutettua vastaanottokäyntiä paremmin.


2) Kuuntele lasten näkemyksiä satuillen ja piirtäen
Jo 2-3 -vuotiaat lapset alkavat kertoa tarinoita oma-aloitteisesti (Nurmi ym. 2014). Saduttamisen avulla eli pyydettäessä lasta kertomaan satu tai tarina voidaan tukea lasta tuomaan esille hänen kokemiaan asioita, ajatuksiaan ja tunteitaan. Sanallisen muodon ohella tarinan kerronta voidaan toteuttaa myös piirtäen tai vaikka laulaen ja tanssien. Lapsen kanssa voidaan jatkaa keskustelua tuotoksesta ja pyytää lasta kertomaan esim. tekemästään piirustuksesta. Lapsen kertoma tarina voi olla joko totta tai mielikuvituksen tuotetta heijastaen kuitenkin lapsen tuntemuksia tarkasteltavasta asiasta ja tapaa jäsentää maailmaa. Siten tarinan kautta lapsi saa mahdollisuuden tuoda omia näkemyksiään esille. (Burke 2012, Nurmi ym. 2014.)


Tässä oli vain muutama esimerkki keinoista tukea lasten oikeutta tulla kuulluksi. Terveydenhuollon maailma on hyvin aikuiskeskeinen ja usein pelottava paikka lapsen näkökulmasta. Lapsen äänen esille tuomisen tukeminen ei kuitenkaan vaadi meiltä muuta kuin myönteistä asennetta, vähän mielikuvitusta ja positiivisen lapsellista otetta.



Kirjoittajan tiedot:

Heidi Parisod
terveydenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hemapar(a)utu.fi



Kirjoituksessa käytetyt lähteet:

Burke A. 2012. Empowering children's voices through the narrative of drawings. The Morning Watch: Educational and Social Analysis 40(1-2).

Nurmi J-E, Ahonen T, Lyytinen H, Lyytinen P, Pulkkinen L & Ruoppila I. 2014. Ihmisen psykologinen kehitys. PS-kustannus, Jyväskylä.

Parisod H, Pakarinen A, Kauhanen L, Aromaa M, Leppänen V, Liukkonen T, Smed J, Salanterä S. 2014. Promoting children’s health with digital games: A review of reviews. Games for Health Journal 3(3), 145-156. doi:10.1089/g4h.2013.0086

Siltanen M, Aromaa M, Hakulinen-Viitanen T, Junnila R, Laaksonen C, Parisod H & Salanterä S. 2014. A new participative health counseling approach for children and their families - a comparative qualitative analysis. Journal of Community Health Nursing 31(2), 90-102. doi: 10.1080/07370016.2014.901066

YK 1989. Lasten oikeuksien sopimus. Ks. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/






tiistai 5. elokuuta 2014

Terveydenhuollon tiedonhallinnan ja tietotekniikan tutkimus ja kehitys hoitotyössä: Missä mennään kansainvälisesti vuonna 2014?

Terveydenhuollon tiedonhallinnan ja tietotekniikan tutkimusta, uusia menetelmiä ja innovaatioita esiteltiin kansainvälisessä ”Nursing Informatics (NI2014)” kongressissa Taiwanin pääkaupungissa Taipeissa 21.–25. kesäkuuta 2014. Kongressi järjestettiin nyt kahdettatoista kertaa ja hyväksyttyjä tiedonhallintaan ja tietotekniikkaan liittyviä esityksiä oli yli 250. Paikalle oli kokoontunut noin viisisataa tutkijaa ja asiantuntijaa lähes kolmestakymmenestä maasta ympäri maailmaa. Kymmenkunta suomalaista kongressiin osallistujaa Turusta, Porista, Kuopiosta ja Oulusta viettivät juhannusjuhlaansa Taipein lämmössä tutustuen terveydenhuollon tiedonhallinnan ja tietotekniikan uusiin tuuliin. Seuraava kansainvälinen ”Nursing Informatics” kongressi on vuonna 2016 Sveitsin Genevessä.

Kongressin esitykset kattoivat niin yksittäisen ihmisen terveyttä tukevan tietotekniikan esittelyä kuin kehitteillä olevien kansallisten terveystietokantojen esittelyä ja suurten tietomassojen tutkimusta (Big Data). Yksi pääaiheista oli menettelytavat, joilla voidaan edistää terveystiedon laatua, tiedonkulkua, kattavuutta ja saatavuutta yhteiskunnassa. Ratkaisuihin kuuluivat muun muassa erilaiset mobiililaitteet, käytössä olevan tietotekniikan edelleen hyödyntäminen sekä tiedonvälityksen ratkaisut eri tietojärjestelmien välillä. Esimerkiksi pilvipalveluiden käyttö niin terveystiedon hallinnassa kuin kansainvälisessä tutkimuskäytössä on selvästi lisääntymässä maailmalla.

Kongressissa esiteltiin myös keinoja, joiden avulla voidaan parantaa terveydenhuollon tiedonhallintaa, tiedon jatkokäyttöä, analysointia ja tutkimusta. Näihin keinoihin kuuluvat esimerkiksi alan käsitteistön kehitys ja yhtenäistäminen sekä erilaiset tiedonlouhinnan menetelmät. Tiedonlouhinnan avulla on mahdollista osoittaa hoidon vaikuttavuus ja kehittää uusia päätöksentekoa tukevia työkaluja myös hoitotyöhön. Tulevaisuudessa hoitotyön tiedon ja kirjaamisen laadun tärkeys tulee siis korostumaan entistä enemmän, jotta tietoa voidaan jatkojalostaa suurten tietomassojen louhinnassa ja analysoinnissa.

Potilasturvallisuus ja menetelmät, joilla varmistetaan terveydenhuollon turvalliset palvelut, olivat myös kongressiaiheiden keskiössä. Menetelmillä pyritään edistämään hoidon laatua tietotekniikan avulla ja hyödyntämään tietotekniikkaa hoitotyössä tapahtuvien virheiden vähentämiseksi. Tärkeitä aiheita kongressissa olivat myös käytännöt, joilla voidaan edistää hoitotyön tiedonhallinnan ja tietotekniikan osaamista, koulutusta, johtamista ja ammatillista kehitystä.

Kongressin esityksissä kiinnitettiin huomiota myös terveydenhuollon tietojärjestelmien erilaisiin käyttöongelmiin, jotka näyttävät olevan kansainvälisesti samankaltaisia. Kongressissa keskusteltiin muun muassa siitä, miten inhimilliset tekijät ja tietojärjestelmien käytettävyys, terveyspalvelujärjestelmän työnkulku ja prosessien tehokkuus sekä teknologian käyttöönotto ja hyväksyminen vaikuttavat terveydenhuollossa. Keskustelu kattoi erilaisia toimintamalleja, joiden avulla tietotekniikan mielekästä käyttöä terveydenhuollossa voitaisiin edistää. Lisäksi painotettiin yksityisyyteen ja tietoturvaan liittyviä seikkoja sekä tietojärjestelmien moniammatillisen kehittämisen ja arvioinnin tärkeyttä.

Kansainvälisesti terveydenhuollon tiedonhallinnan ja tietotekniikan kehitys näyttäisi olevan menossa yhä enemmän yksilökeskeisempään suuntaan, jolloin terveydenhuollon asiakas itse ottaa suuremman vastuun omasta terveydestään. Tämä edellyttää kuitenkin sujuvampaa terveystietojen saatavuutta ja sitä, että yksilö itse pääsee muokkaamaan omia tietojaan. Monessa maassa tulevaisuuden tavoite on, että jokainen pääsee omiin sähköisiin terveystietoihinsa käsiksi paikasta riippumatta.


Terveydenhuollon tiedonhallinnan ja tietotekniikan tutkimus on tuomassa paljon uusia välineitä helpottamaan arkea niin yksittäisille ihmisille kuin terveydenhuollon ammattilaisillekin. Nyt suunta on kohti ennakoivia, osallistavia ja yksilöllisiä palveluita tukevia ratkaisuja. Vaikka monet asiat ovat meillä melko hyvällä mallilla, niin kansainvälisesti tarkasteltuna Suomi ei ole kaikilla alueilla kehityksen kärjessä. Olisi erittäin tärkeää, että me hoitotyön ammattilaisina, asiantuntijoina ja tutkijoina löytäisimme innostuksen ja kiinnostuksen kohteita myös terveydenhuollon tiedonhallinnasta ja tietotekniikasta.

Laura-Maria Murtola
Sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
lmemur(at)utu.fi

Eriikka Siirala
Sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
eesiir(at)utu.fi

Heljä Lundgrén-Laine
Esh, TtT, kehittämisylihoitaja
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Hoitotyön toimisto
helja.lundgren-laine@tyks.fi