maanantai 22. toukokuuta 2017

Seiso omilla jaloillasi – tutkimusta jalkaterveydestä



Toukokuu on maailmanlaajuinen jalkakuukausi. Sen tavoitteena on edistää kansalaisten jalkaterveyttä ja lisätä tietoutta erilaisten jalkavaivojen ennaltaehkäisystä ja hoidosta. Jalkakuukaudella on vuosittain eri teema ja tänä vuonna teemana ovat kantakivut. On arvioitu, että noin joka neljännellä on jalkakipuja.

Jalkaterveys on osa ihmisen kokonaisterveyttä. Kun jalat ovat terveet niiden olemassa oloa tuskin huomaan. Sen sijaan pienikin jalkavaiva, vaikkapa kesäkenkien aiheuttama pieni rakko, aiheuttaa kipua ja vaivaa joka askeleella. On arvioitu, että ihminen kulkee elämänsä aikana viisi kertaa maapallon ympäri, siksi onkin syytä kysyä, miten meistä jokainen huolehtii jaloistaan, jotta jalat säilyvät terveinä tuon matkan?

Jalkojen omahoito tarkoittaa toimenpiteitä, joita yksilö tekee oman jalkaterveytensä ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Siihen kuuluvat jalkojen hygieniasta huolehtiminen, ihon ja kynsien hoito ja sopivan kokoisten sukkien sekä kenkien käyttö.

Jalkaterä anatomisesti on monimutkainen kokonaisuus. Siinä on 28 luuta, 33 niveltä, yli 100 nivelsidettä ja noin 30 lihasta. Nämä aikaansaavat kolmiulotteisia liikkeitä, mitkä tekevät jalkaterän ja nilkan alueen vaivojen arvioinnista ja hoidosta erityisen mielenkiintoisia. Esimerkiksi jalkakipujen arviointi ja hoito on salapoliisi työtä, koska varsin usein kipukohta on jossain muualla kuin itse kipua aiheuttava ongelma. Säären ja jalkaterän ulkosyrjällä tuntuva vihlova kipu on usein seurausta pakaroiden ja alaselän hermopinteistä.

Jalkakipu on aina merkki siitä, että jalat eivät voi hyvin. Jos tuntee jaloissaan kipua, on syytä pysähtyä tunnusteleman kipua ja sitä lisääviä tai helpottavia tekijöitä. Joskus kivun taustalla voi olla esimerkiksi sopimattomat kengät tai huolimattoman kynsien lyhennyksen aiheuttama kynsipiikki. Jos kipu ei helpota viikossa, on syytä hakeutua jalkaterapeutin vastaanotolle, joka tekee kattavan arvioinnin kivun syistä ja aloittaa asianmukaisen hoidon. Riittävän varhain aloitettu hoito poistaa usein kivun aiheuttajan ja nopeuttaa paranemista.

Hyvä jalkaterveys ei ole pysyvä olotila, vaan sen ylläpitäminen vaatii säännöllistä huolehtimista. Jokainen voi edistää jalkaterveyttään oikeanlaisilla terveysvalinnoilla ja jalkojen omahoidolla. Jalkaterveyttä horjuttavia tekijöitä ovat mm. pitkäaikaissairaudet, kuten diabetes, nivelreuma, ylipaino ja liikkumattomuus. Sairauden hyvä hoitotasapaino, terveellinen paino ja aktiivinen kuntoilu ovat hyväksi jaloille. Näiden lisäksi päivittäin toteutettu jalkojen omahoito ylläpitävät jalkojen terveyttä.

Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen Clinical Quality -tutkimusohjelmassa tutkitaan eri-ikäisten jalkaterveyttä ja kehitetään menetelmiä jalkavaivojen arviointiin ja hoitoon.

Hyvää jalkaterveyttä kaikille Terveyttä tieteestä -blogin lukijoille.

Kirjoittajan tiedot:
Minna Stolt
TtT, yliopisto-opettaja, jalkaterapeutti (AMK)
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

Kirjoitus perustuu lähteeseen:
Stolt M, Flink A, Saarikoski R & Väyrynen P. (toim.) 2017. Jalkaterveys. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Psykiatristen osastojen toimintaa tulee kehittää käyttäjälähtöisesti yhdessä potilaiden, omaisten ja henkilökunnan kanssa


Psykiatristen osastojen toimintaa kehitettäessä on tärkeää ottaa huomioon yksilöt, joita niiden toiminta koskettaa. Psykiatrinen hoito ja sen sisältö koskettavat sekä hoidossa olevia potilaita, omaisia että luonnollisesti hoitoa toteuttavaa henkilökuntaa. Kun toiminnan kehittämiseen otetaan mukaan ne, joita toiminta koskee, puhutaan käyttäjälähtöisestä kehittämisestä. Perinteisesti psykiatrista hoitoa ja sen menetelmiä kehitettäessä ei olla kuitenkaan totuttu ottamaan mukaan potilaita ja omaisia, henkilökunnan näkemysten huomioinnin jäädessä usein myös uupumaan. Miksi tämä kuitenkin olisi tärkeää ja mitä tulisi huomioida?

Ottamalla huomioon käyttäjien näkemykset voidaan edistää uusien menetelmien sopivuutta ja hyväksyttävyyttä käyttötarkoitukseensa sekä käyttöympäristöönsä (Scariot ym. 2012). Vaikka uusi menetelmä olisi käyttökelpoinen, mutta siinä ei ole huomioitu käyttäjiä, se ei välttämättä koskaan saavuta sille asetettua tavoitteita (Forssel & Vuokko 2007). Toimintaa ja menetelmiä kehitettäessä on tärkeää ottaa huomioon kohderyhmän kehittämisehdotukset ja tarpeet (Hogan & Logan 2004), sekä oltava tietoinen käyttäjien odotuksista menetelmää ja sen sisältöä kohtaan (Koivunen 2009). Tärkeää on myös huomioida tulevilta käyttäjiltä vaadittavat taidot uutta menetelmää koskien (Scariot ym. 2012).

Käyttäjälähtöistä kehittämistä on hyödynnetty aiemmin mielenterveystyössä erityisesti erilaisten sähköisten palvelujen, kuten esimerkiksi tietosivustojen (Dirmaier et al. 2016), terveyspelien (Cheek et al. 2015), erilaisten mobiilisovellusten (Whiteman ym. 2017, Schlosser ym. 2016) ja internet välitteisten psykoterapioiden kehittämisessä (Rizzo et al. 2010).  Psykiatristen sairaaloiden toiminnan kehittäminen käyttäjälähtöisesti on kuitenkin ollut vähäisempää. Positiivisia kokemuksia psykiatristen sairaaloiden toiminnan kehittämisestä yhteistyössä potilaiden ja henkilökunnan kanssa on kuitenkin olemassa. Toimintaa on onnistuneesti kehitetty muun muassa koskien hoitajien työhyvinvointia ja hoidon laatua kehittämällä uusi työmenetelmä hoitajille väkivaltaisen potilaan kohtaamiseen ja riskien arvioimiseen.  (Välimäki ym. 2013.)

Myös tällä hetkellä Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella on menossa professori Maritta Välimäen johtama kansallinen hanke, jossa psykiatristen osastojen toimintaa kehitetään käyttäjälähtöisesti. Avainasemassa hankkeessa on potilaiden, omaisten ja henkilökunnan yhteistyö psykiatrisen hoidon kehittämisessä. Hankkeessa pureudutaan erityisesti erilaisten haastavien tilanteiden syntyyn ja niiden käsittelyyn. Haastavia tilanteita pyritään ennaltaehkäisemään kehittämällä osastojen toimintaa, osastoympäristöä ja osastojen ilmapiiriä.

Hankkeessa tehdyillä laajoilla potilaiden, omaisten ja henkilökunnan haastatteluilla pyrittiin nimeämään konkreettisia kehittämiskohteita ja -ideoita psykiatristen osastojen toimintaan. Tähän mennessä saadut tulokset osoittavat, että potilailla, omaisilla ja henkilökunnalla on arvokasta kokemustietoa haastavista tilanteista hoidossa, jota voidaan hyödyntää hoidon kehittämisessä ennaltaehkäisyn näkökulmasta.

Hankkeessa on mukana 27 suljettua psykiatrista osastoa ympäri Suomen. Toimintaa kehitetään 12 osastolla ja vertailuosastoja on 15. Hanketta rahoittaa Suomen Akatemia ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Kirjoittajien tiedot:

Virve Pekurinen, sh (AMK), TtM
Tohtorikoulutettava
Hoitotieteen tohtoriohjelma (DPNurs)
Lääketieteellinen tiedekunta
Turun yliopisto

Minna Anttila, TtT
Erikoistutkija
Hoitotieteteen laitos
Turun yliopisto

Tella Lantta, sh (AMK), TtT
Erikoistutkija
Hoitotieteen laitos
Turun yliopisto; ja
School of Nursing, Hong Kong Polytechnic University

Maritta Välimäki, TtT
Professori
Hoitotieteen laitos
Turun yliopisto; ja
School of Nursing, Hong Kong Polytechnic University


Lähteet:
Scariot CA, Heemann A & Padovani S. 2012. Understanding the collaborative-participatory design. Work 41, 2701–270.

Forssell A & Vuokko R. Käyttöönotto kriisissä: Tietojärjestelmän osuus käyttöönoton aikana ilmeneviin ongelmatilanteisiin. Häyrynen (toim.) Sosiaali- ja terveydenhuollon tietotekniikan ja tiedonhallinnan tutkimuspäivät. Stakesin työpapereita 14/2007.

Koivunen M. 2009. Acceptance and use of information technology among nurses in psychiatric hospitals. Turun yliopiston julkaisuja, sarja D osa 837. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos. Väitöskirja.

Whiteman KL1, Lohman MC2, Gill LE3, Bruce ML2, Bartels SJ2. Adapting a Psychosocial Intervention for Smartphone Delivery to Middle-Aged and Older Adults with Serious Mental Illness. Am J Geriatr Psychiatry. 2017 Jan 5. pii: S1064-7481(16)30336-0. doi: 10.1016/j.jagp.2016.12.007. [Epub ahead of print]

Cheek C1, Fleming T2, Lucassen MF2, Bridgman H3, Stasiak K2, Shepherd M4, Orpin P3. Integrating Health Behavior Theory and Design Elements in Serious Games. JMIR Ment Health. 2015 Apr 21;2(2):e11. doi: 10.2196/mental.4133. eCollection 2015 Apr-Jun.

Rizzo AS1, Difede J, Rothbaum BO, Reger G, Spitalnick J, Cukor J, McLay R. Development and early evaluation of the Virtual Iraq/Afghanistan exposure therapy system for combat-related PTSD. Ann N Y Acad Sci. 2010 Oct;1208:114-25. doi: 10.1111/j.1749-6632.2010.05755.x.

Schlosser D, Campellone T, Kim D, Truong B, Vergani S, Ward C, Vinogradov S. Feasibility of PRIME: A Cognitive Neuroscience-Informed Mobile App Intervention to Enhance Motivated Behavior and Improve Quality of Life in Recent Onset Schizophrenia. JMIR Res Protoc. 2016 Apr 28;5(2):e77. doi: 10.2196/resprot.5450.

Dirmaier J, Liebherz S, Sänger S, Härter M, Tlach L. Psychenet.de: Development and process evaluation of an e-mental health portal. Inform Health Soc Care. 2016;41(3):267-85. doi: 10.3109/17538157.2015.1008486. Epub 2015 Feb 24.

Välimäki M, Lantta T, Anttila M, Pekurinen V, Alhonkoski M, Suvanne T, Laine A, Kannisto K & Kontio R. 2013. Hoitajien työnhallinta psykiatrisen potilaan väkivaltatilanteessa. Publications of Department of Nursing Science, University of Turku. Research and reports. Series A:66. Turku.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Mikä kiinnostaa terveysalan tiedonhallinnan ammattilaisia, tutkijoita ja kehittäjiä Euroopassa?

Terveysalan teknologiaan, tietoon ja tiedonhallintaan perehtyneet eurooppalaiset ammattilaiset, tukijat ja kehittäjät kokoontuivat Manchesterissä 24.–26.4.2017 konferenssissa nimeltä ”Informatics for Health 2017”. Konferenssin pääjärjestäjä on vuonna 1976 perustettu terveysalan tietojenkäsittelyyn ja tiedonhallinnan tutkimukseen ja teknologiaan keskittyvä organisaatio nimeltä ”European Federation for Medical Informatics (EFMI)”. Tällä voittoa tavoittelemattomalla organisaatiolla on 32 jäsenmaata. Organisaatio on järjestänyt ”Medical Informatics Europe (MIE)” -konferensseja eri puolilla Eurooppaa vuodesta 1978 lähtien. Nykyään konferensseja järjestetään vuosittain.

Tänä vuonna MIE-konferenssiin osallistui lähes 800 osallistujaa. Päivien sisältö muodostui neljästä pääesityksestä ja 80 rinnakkaissessiosta. Päivät sisälsivät 237 suullista esitystä, 16 paneelia, 14 työpajaa, 155 posteriesitystä ja yhdeksän demonstraatiota. Esityksissä korostuivat viisi teemaa:
  • Terveyden edistämisen etäpalvelut
  • Terveystiedon tutkimus
  • Ihmisiin, organisaatioihin ja sosiaalisiin näkökulmiin liittyvä tutkimus
  • Osaamisen hallinta
  • Laatu, turvallisuus ja hoidon tulos

MIE-konferenssissa esitettyihin tutkimuksiin pääsee perehtymään proceedings-julkaisun (Randell ym. 2017) ja konferenssinabstraktien julkaisun (Scott ym. 2017) kautta. Proceedings-julkaisu koostuu 116 artikkelista ja abstraktien julkaisu sisältää 113 suullisen esityksen ja 149 posterin abstraktit. Nämä ovat open access -periaatteella vapaasti saatavilla.

Päivien aikana esiteltiin useita hoitotyöhön keskittyviä aiheita. Proceedings-julkaisusta voi lukea tutkimuksista, jotka liittyvät ikääntyvien hoitoon, opetukseen ja ohjaamiseen, terminologioihin, hoidon raportointiin ja jatkuvuuteen, seulontaan sekä terveystietojen digitalisointiin. Abstraktit käsittelevät muun muassa oppimista ja osaamista, teknologian käytettävyyttä, johtamisen tiedonhallintaa, hoitopolkuja, digitaalisia terveyspalveluita, terveystietojen siirtymistä ja visualisointia, hoitotyön kirjausten hyödyntämistä, haavojen paranemisen ennustamista, älypuhelimia hoitoyössä, esineiden internetiä (Internet of Things, IoT) sairaalassa ja laaduntarkkailua. Lisäksi hoitotyön työpajoissa pohdittiin esimerkiksi sitä että, miten sairaanhoitajia paremmin voitaisiin tukea ymmärtämään ja arvioimaan erilaisten teknologioiden hyötyjä ja uhkia. Keskusteluissa ilmeni, että hoitotyössä toimivilta toivotaan kriittisempää osallistumista teknologioiden ja tietojärjestelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon.

MIE-konferenssin aikana EFMI:n hoitotyön tutkijoiden ja ammattilaisten työryhmä kokoontui. Työryhmä suunnittelee hoitotyön tiedon ja tiedonhallinnan tutkijoille ja ammattilaisille suunnattuja sessioita seuraavaan MIE-konferenssiin, joka järjestetään Göteborgissa huhtikuussa vuonna 2018. Sessioiden toivotaan vetävän puoleensa niin kliinisessä työssä toimivia, kuin aihetta tutkivia ammattilaisia. Tällöin konferenssin pääteemassa heijastuu suurten tietomassojen hyödyntäminen.

Tutkimustieto lisääntyy valtavalla vauhdilla. Yksittäisten ammattilaisten on yhä vaikeampaa pysyä ajan tasalla uusimmasta tiedosta. Konferenssit ja tutkimuspäivät tuovat viimeisimpää tutkimustietoa valmiiksi pureskeltuna kuulijoille. Aiheen parissa työskentelevien ja aiheesta kiinnostuneille järjestetään opinto- ja tutkimuspäiviä myös Suomessa. Toukokuun aikana järjestetään esimerkiksi Sosiaali- ja terveydenhuollon tietotekniikan ja tiedonhallinnan tutkimuspäivät sekä valtakunnalliset Sosiaali-ja terveydenhuollon atk-päivät Helsingissä.

Tiedon ja tiedonhallinnan tutkimus ja kehitys koskettavat digitalisaation myötä lähes kaikkia alan ammattilaisia. Tämän vuoksi kliinisessä työssä toimivien sekä palveluita käyttävien osallistuminen teknologian, tiedon ja tiedonhallinnan tutkimus- ja kehittämishankkeissa on tärkeää. Osallistumisella varmistetaan, että käyttöönotettava teknologia palvelee kaikkia käyttäjiään.

Kirjoittajan tiedot:
Laura-Maria Peltonen
Tohtorikoulutettava
Hoitotieteen laitos
Turun yliopisto
lmemur(at)utu.fi

Lähteet

Randell R et al (Eds.). Informatics for Health: Connected Citizen-Led Wellness and Population Health: Proceedings of Medical Informatics Europe 2017, Manchester, 24.04. - 26.04.2017. IOS Press, Amsterdam. 2017.

Scott PJ, Cornet R, McCowan C, Peek N, Fraccaro P, Geifman N, Gude WT, Hulme W, Martin GP, Williams R. Informatics for Health 2017: Advancing both science and practice. J Innov Health Inform. 2017 Apr 21;24(1):939. doi: 10.14236/jhi.v24.i1.939.



tiistai 2. toukokuuta 2017

Saanko luvan?


Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on laatinut ja ylläpitänyt ohjeistusta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Lisäksi terveystieteellisen tutkimuksen toteutusta säätelee Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999). Yksi keskeinen hyvä tieteellinen käytäntö tutkimusprosessissa on tutkimusluvan hakeminen. Tutkimusraportissa myönnetty tutkimuslupa mainitaan usein yhdellä lauseella. Käytännössä tutkija käyttää tutkimusluvan hakemiseen työpanostaan huomattavasti tätä vaatimatonta mainintaa enemmän.

Olen kuluvan vuoden aikana saanut erään tutkimusprojektin merkeissä hakea tutkimuslupia useasta suomalaisesta yliopisto- ja keskussairaalasta. Olen ottanut yhteyttä yli kahteenkymmeneen sairaalaan ja luvanhankintaprosessi on käynnistynyt lähestulkoon kaikissa. Saatuani ensimmäiseen viestiini alustavasti myönteisen vastauksen olen suunnannut kyseisen sairaalan nettisivuille. Valtaosin tutkimusluvan hakemiseen liittyvät ohjeet ovat löytyneet vaivattomasti; samalta sivulta on ollut saatavissa sekä tutkimusluvan hakemiseen tarvittava lomake ohjeineen että henkilö tai taho, jonne hakemus on lähetettävä. Joidenkin sairaaloiden kohdalla tutkimuslupalomake on ikään kuin kätketty – tuskin kuitenkaan tarkoituksella – ja se on löytynyt vasta pitkällisten etsintöjen jälkeen esimerkiksi sairaalassa harjoitteluaan suorittaville opiskelijoille tarkoitettujen sivujen kautta.

Jokaisen sairaalan tutkimuslupalomake on erilainen. Pääasiat, kuten tutkimuksen nimi, tutkittavien määrä ja laatu sekä tutkimuksen sairaalalle aiheuttamat kustannukset pyydetään selvittämään lomakkeessa kuin lomakkeessa. Osassa tutkimuslupalomakkeista pyydetään nimeämään toimialueita tai muita sairaalan sisäisiä tietoja, joita organisaation ulkopuolelta tulevan tutkijan on vaikea tietää. Osa lomakkeista on suunniteltu pelkästään opinnäytetöiden tutkimusluville eikä muunlaista lupalomaketta ole saatavilla. Olenkin käyttänyt ja täyttänyt monenlaisia lomakkeita itse soveltaen tilanteen mukaan.

Täytetyn lomakkeen liitteineen olen palauttanut joko tutkimuskoordinaattorille, hallintoylihoitajalle, ylihoitajalle tai johonkin ”nimettömään” osoitteeseen. Lähes kaikkiin sairaaloihin tutkimuslupahakemuksen on saanut lähettää sähköisesti. Tutkijana arvostan erityisesti, kun paperit vastaanottava taho on reagoinut esimerkiksi kuittaamalla paperit saapuneeksi tai lupaamalla vastauksen mahdollisimman nopeasti. Tutkimusluvat on myönnetty pääosin sujuvasti, tosin osittain olen itse joutunut kyselemään lupien perään, mikäli useaan viikkoon ei ole vastausta kuulunut.

Erityismaininnan annan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille (Kuopion yliopistollinen sairaala), jossa käytössä on eTutkija –niminen järjestelmä, jossa koko tutkimuslupaprosessi hoidetaan sähköisessä järjestelmässä. Prosessi oli sujuva; lupahakemus tarkastettiin ennen sen varsinaista käsittelyä. Mikäli sinulla on mahdollisuus, tarkastelethan oman sairaalasi tutkimuslupakäytäntöjä. Toiveissa ovat selkeät otsikot nettisivuilla, ymmärrettävä lomake myös organisaation ulkopuoliselle tutkijalle, yhteyshenkilö sekä palautusosoite - ja tutkija kiittää.

Kirjoittajan tiedot:
Hannakaisa Niela-Vilén
kätilö, TtT, tohtoriohjelmakoordinaattori, post doc -tutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hmniel(at)utu.fi


tiistai 25. huhtikuuta 2017

Miten kehitetään vaikuttavia pelejä lasten terveyden edistämiseksi?

Luin hiljattain artikkelin (Baranowski et al. 2016) peleistä lasten terveyden edistämisessä. Aihe liittyy omaan tutkimusalueeseeni, joten luin artikkelia mielenkiinnolla. Terveyspelit, joita artikkeli käsitteli kuuluvat hyötypelien perheeseen, ja niiden pyrkimyksenä on vaikuttaa jollain tasolla terveyteen.

Terveyspelejä voidaan jaotella eri tapaan, mutta kyseisessä artikkelissa ne jaoteltiin viiteen eri pelityyppiin. Peleistä voidaan löytää myös viisi erilaista komponenttia, jotka ovat merkityksellisiä pelin kehittämisen kannalta. Näiden komponenttien sisältö vaihtelee pelityypistä riippuen; suunnittelu (miten peli ilmenee), tavoitellut käyttäytymisen psykologiset määrittäjät (esim. minäpystyvyys), tavoiteltu terveyskäyttäytyminen (esim. ravitsemuskäyttäytyminen), tavoitellut terveyden “esiasteet” (esim. rentoutuminen), ja tavoiteltu terveysnäkökulma (esim. lihavuus). Terveyspelejä voidaan kehittää erilaisiin tarkoituksiin (pelityypit), kuten 1) lisäämään terveyteen liittyvää tietoa, 2) muuttamaan terveyskäyttäytymistä psykologisten määrittäjien kautta, 3) muuttamaan terveyskäyttäytymistä sisällyttämällä varsinaista käyttäytymistä pelitilanteeseen (esim. liikuntapelit), 4) vaikuttamaan terveyteen terveyden ”esiasteiden” kautta (esim. vähentämällä ahdistusta ennen leikkausta) ja 5) kouluttamaan ja kehittämään terveydenhuollon ammattilaisia.

Miten näitä terveyspelejä sitten tulisi kehittää, kun kohderyhmänä ovat lapset ja päämääränä vaikuttaa terveyteen ihan oikeasti? Mitkä ovat kehittämisen kulmakivet ja raamit? 

Vaikka terveyspelitutkimus, myös kehittämisen näkökulmasta, on lisääntynyt ihan viime vuosina, on tietoa tehokkaiden ja vaikuttavien terveyspelien kehittämisen periaatteista silti yhä riittämättömästi. Baranowski kumppaneineen pureutui artikkelissaan näihin kysymyksiin arvioimalla aiempaa terveyspelitutkimusta ja kokemustietoa. Monet aiemmat hyötypelit on usein suunniteltu vetoamaan laajoihin ikäryhmiin, eikä niissä ole otettu riittävästi huomioon ominaisuuksia, jotka tekevät niistä lapsen ikään ja kehitykseen nähden sopivan. Jotkin pelit ovat vaikuttavampia tietyssä ikäryhmässä kuin toisissa, esim. aktivoivat pelit saattavat kiinnostaa pienempiä lapsia enemmän kuin nuoria. Aiemman tutkimuksen mukaan iän ja kehityksen näkökulmasta sopivimpia pelejä ovat olleet pelit, jotka antavat pelaajalle ajankohtaista ja informatiivista palautetta, ja jossa on otettu huomioon pelaajan taitojen ja pelin haasteiden välinen tasapaino.

Artikkelissa annettiin suuntaviivoja lapsille ja nuorille suunnattujen terveyspelien kehittämiselle. Kuten pelien, myös terveyspelien, tulee olla ennen kaikkea viihdyttäviä ja hauskoja. Sehän on keskeisin syy, miksi niitä ylipäänsä pelataan. Tämä on keskeinen asia myös vaikuttavuuden kannalta. Valitettavasti monista tämän hetken terveyspeleistä puuttuu hauskuus, tai se on päälle liimattua, jolloin peli ei pidemmän päälle jaksa kiinnostaa näitä diginatiiveja. Se, että terveyspelissä keskitytään oppimiseen, arviointiin tai käyttäytymisen muutokseen, ei saisi silti heikentää viihdyttävyyttä. Hauskuuden saaminen peliin ei ole kuitenkaan mikään helppo tehtävä. Siihen tarvitaan sekä suunnittelijoiden innovatiivisuutta, että kohderyhmän hyvää tutntemusta. Hauskuuden lisäksi kehittäjien tulisi huomioida pelin sopivuus iän ja kehityksen näkökulmasta, pelaajien kulttuurilliset eroavaisuudet ja kulttuurillisesti sensitiiviset asiat.

Myös terveyspelein kehittämisessä pätee vanha ja viisas neuvo ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” ja terveyspelien kehittäjien olisikin hyvä ottaa hyvissä ajoin huomioon seuraavat vaikuttavien terveyspelin kehittämisen periaatteet:
1)      Tee yhteistyötä useiden sidosryhmien kanssa monitieteellisissä ryhmissä aina pelin konseptoinnista sen markkinointiin.
2)      Integroi ja sovella teorioita ja malleja suunnittelusta, kehityksestä, terveysviestinnästä, pelaamisesta, sosiaalisesta verkostoitumisesta ja käyttäytymistieteistä pelin kehittämisessä, arvioinnissa ja levittämisessä.
3)      Arvioi pelin käytettävyyttä, viihdyttävyyttä ja soveltuvuutta loppukäyttäjän näkökulmasta pelin kehittämisen aikana.  
4)      Arvioi tarkkaan myös pelin vaikuttavuutta terveystavoitteen näkökulmasta, jos haluat uskottavamman tuotteen.

Kirjoittajan tiedot:

Anni Pakarinen
sairaanhoitaja, Terveystieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
e-mail: ankorh@utu.fi
Research gate: https://www.researchgate.net/profile/Anni_Pakarinen
LinkedIN: https://fi.linkedin.com/in/anni-pakarinen-70a46782

Kirjoitus perustuu lähteeseen:
Institute of Digital Media and Child Development Working Group on Games for Health, Baranowski Tom, Blumberg Fran, Buday Richard, DeSmet Ann, Fiellin Lynn E., Green C. Shawn, Kato Pamela M., Lu Amy Shirong, Maloney Ann E., Mellecker Robin, Morrill Brooke A., Peng Wei, Shegog Ross, Simons Monique, Staiano Amanda E., Thompson Debbe, and Young Kimberly. Games for Health Journal. February 2016, 5(1): 1-12. doi:10.1089/g4h.2015.0026.


tiistai 4. huhtikuuta 2017

Tohtorikoulutettavan työ



Minulta on monesti kysytty mitä teen työkseni. Vastaus on samaan aikaan yksinkertainen ja monimutkainen. Yksinkertaisesti vastaus on, että teen työkseni väitöskirjaa. Monimutkaisemmasta vastauksesta ajattelin kirjoittaa tämän päivän blogitekstini. Kirjoitan terveystieteilijän lasit päässä, joten tohtorikoulutettavan työ voi olla muilla tieteenaloilla erilaista.

Tohtorikoulutettavana voi työskennellä työsuhteessa, apurahalla tai omakustanteisesti. Olen onnellisessa asemassa, koska saan tehdä tohtorikoulutettavan työtä päätoimisesti työsuhteessa yliopistoon. Pääasiallinen tehtäväni on siis tehdä väitöskirjaa. Väitöskirjan tekeminen on tutkimuksen tekemistä, siitä kirjoittamista ja kirjoitusten julkaisua (tai sen yrittämistä) kansainvälisissä vertaisarviointiprosessin omaavissa tiedelehdissä. Väitöskirjatutkimukseen kuuluu yleensä useita tutkimuskokonaisuuksia, joita viedään enemmän tai vähemmän päällekkäin eteenpäin useassa yksikössä, kaupungissa ja/tai maassa.

Tutkimusprojektin toteuttamiseen kuuluu perusteellinen aiheen kirjallisuuteen tutustuminen, tutkimussuunnitelman valmistelu ja perehtyminen valitun tutkimusasetelman metodiikkaan. Ennen aineistonkeruuta valmistellaan tarvittavat lupapaperit eettiseen toimikuntaan ja tutkimusorganisaatioihin. Lisäksi valmistellaan tutkimustiedotteet, suostumuslomakkeet, haetaan luvat haluttujen mittareiden käyttöön, haetaan rahoitusta ja valmistellaan kaikki tutkimuksessa käytettävä materiaali tai esimerkiksi interventio. Tutkimuksesta tiedottaminen, kouluttaminen, tutkittavien rekrytointi ja muut tutkimukseen liittyvät käytännön asiat ja koordinointi kuuluu projektista riippuen usein tohtorikoulutettavan tehtäviin. Tutkimus on kuitenkin ennen kaikkea yhteistyötä, vaikka lopulta artikkelikäsikirjoitusten ensimmäiset versiot kirjoitetaankin itsekseen koneella naputtaen.

Yliopistolla on kolme tehtävää: tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Omaan väitöskirjaan liittyvien tutkimusprojektien lisäksi tohtorikoulutettava saattaa olla osallisena myös muissa tutkimusprojekteissa. Opetuskokemusta tohtorikoulutettava saa käsitykseni mukaan vaihtelevasti eri yksiköissä ja yliopistoissa. Meillä tohtorikoulutettava voi hakea opettamaan, ja yleensä halukkaille opetuskokemusta kertyykin. Tohtorikoulutettavien opetus koostuu usein seminaareista, kandi- ja maisteriopiskelijoiden ohjaamisesta ja yleensä omasta tutkimusaiheesta pidettävistä luennoista. Tohtorin tutkintoon kuuluu myös 60 opintopistettä omia opintoja.

Yhteiskunnallista vuorovaikutusta voi toteuttaa monella tavalla. Tämän blogin pitäminen on yksi tapa, samoin kirjoittaminen ammattilehtiin tai aikakauslehtiin omaan tutkimusaiheeseen liittyvistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen kuuluu myös luennointia ja yhteistyöverkostojen luomista ja ylläpitämistä. Kansainvälisyyttä tohtorikoulutettava toteuttaa olemalla osa oman aiheen kansainvälistä tutkijayhteisöä, julkaisemalla kansainvälisesti, osallistumalla konferensseihin ja tapaamisiin sekä mahdollisesti tutkija- tai opettajavaihtoihin.

Tohtorikoulutettavan työ on työ siinä missä muutkin työt, vaikkei ehkä ihan tavallisimmasta päästä. Työ on todella innostavaa, haastavaa ja koukuttavaakin samaan aikaan. Tässä työssä ei vain valitettavasti saa olla kovin pitkään - yleensä viimeistään neljän vuoden lähestyessä kysellään väitöspäivää.


Jotta blogista ei puuttuisi yhteiskunnallista sävyä, lopetan kirjoituksen harmitukseen tutkimuksen määrärahojen leikkaamisesta. Tohtoriksi valmistuttua olisi vähintäänkin järkevää, että tutkinnon suorittanut saisi tehdä työtä, jossa voisi käyttää tutkinnon kartuttamaa osaamistaan. Näin myös yhteiskunta saisi parhaan vastineen tohtorin kouluttamiseen käyttämilleen pelimerkeille. 

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
lotta.hamari@utu.fi