tiistai 19. syyskuuta 2017

Reaaliaikainen tilannetietoisuus on tärkeää akuuttihoidon operatiivisen toiminnan johtamisessa

Operatiivisen toiminnan johtaminen edellyttää ”tässä ja nyt” -päätöksiä, jotka liittyvät henkilöstö- ja materiaaliresurssien hallintaan sekä potilaiden hoitoon (Gurses ym. 2009, Lundgrén-Laine ym. 2011, Siirala ym. 2016). Operatiivisen toiminnan johtamisesta vastaavat virka-aikana usein lähiesimiehet, mutta virka-ajan ulkopuolella, kun lähiesimiehet eivät ole paikalla, vastuu siirtyy vuorovastaavalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lähiesimiehet johtavat operatiivista toimintaa noin kolmanneksen ajasta ja muut vuorovastaavat johtavat toimintaa kaksi kolmasosaa ajasta.

Operatiivisen toiminnan näkökulmasta vuorovastaavien työtä on tutkittu kohtalaisen vähän. Operatiivisen johtajan päätöksenteko on kuitenkin tärkeä huomioida potilasturvallisuuden ja hoidon laadun näkökulmasta koska esimerkiksi henkilöstön riittävän osaamisen ja mitoituksen on todettu vaikuttavan potilaskuolleisuuteen (Aiken ym. 2014). Hoitotyön vuorovastaavat tekevät muun muassa henkilöstöön, potilasvirtauksiin ja kriisitilanteiden hallintaan liittyviä päätöksiä ja edustavat tarvittaessa organisaatiota (Lundgrén-Laine ym. 2011, Peltonen ym. 2016, Weaver & Lindgren 2017). Heidän työn on todettu olevan yhteydessä niin hoitohenkilöstön- kuin potilaiden turvallisuuteen (Weaver & Lindgren 2017) ja henkilöstön työtyytyväisyyteen, työssä viihtyvyyteen ja työuupumukseen (Wade ym. 2008).

Operatiivisen toiminnan tiedonhallinnan kehittäminen on saanut vähän huomiota, vaikka tiedonhallinnan haasteista on raportoitu jo kauan. Tällä hetkellä tieto on vaikeasti saatavilla ja se on hajautettu eri järjestelmiin. Joskus tietoa ei ole saatavilla lainkaan tai se on virheellistä. Lisäksi tietolähteet ovat pitkälle vielä manuaalisia ja vuorovastaavat turvautuvat muun muassa muistilappuihin päätöksenteossaan (Lundgrén-Laine ym. 2011, Peltonen ym. 2016). Nyt vuorovastaavat käyttävät paljon aikaa ja vaivaa tiedonhankintaan. Esimerkiksi 1100 m2 teho-osastolla vuorovastaavan on mitattu kävelevän 3,5 km aamuvuoron aikana hankkiakseen tietoa päätöksentekonsa tueksi (Lundgrén-Laine ym. 2013). Vastaavasti vuorovastaava voi käyttää lähes 50 minuuttia työvuorostaan tilannetietoisuutta tukevan tietotyökalun laatimiseen ja päivittämiseen (Gurses ym. 2009).

Akuuttihoidon operatiivisen toiminnan johtamisessa tarvitaan reaaliaikaista tilannetietoisuutta (Gurses ym. 2009, Lundgrén-Laine ym. 2013, Norri-Sederholm ym. 2015, Siirala ym. 2016) ja parempia tiedonhallinnan ratkaisuja. Tiedonhallintaa tulisi kehittää, jotta tärkeät tiedot saadaan nopeasti ja helposti niin tavanomaisessa toiminnassa kuin kriisitilanteissa. Reaaliaikainen virheetön tieto parantaa päätösten laatua ja edistää niin potilaiden kuin henkilöstön turvallisuutta.

Kirjoittajan tiedot:
Laura-Maria Peltonen
Tohtorikoulutettava
Hoitotieteen laitos
Turun yliopisto
lmemur(at)utu.fi

Lähteet
Aiken LH, Sloane DM, Bruyneel L, Van den Heede K, Griffiths P, Busse R, et al. RN4CAST Consortium. Nurse staffing and education and hospital mortality in nine European countries: A retrospective observational study. Lancet. 2014 May 24; 383(9931): 1824–1830.
Gurses AP, Xiao Y, Hu P. User-designed information tools to support communication and care coordination in a trauma hospital. J Biomed Inform. 2009 Aug;42(4):66777.
Lundgrén-Laine H, Kontio E, Kauko T, Korvenranta H, Forsström J, Salanterä S. National survey focusing on the crucial information needs of intensive care charge nurses and intensivists: same goal, different demands. BMC Med Inform Decis Mak. 2013 Jan 29;13:15.
Lundgrén-Laine H, Kontio E, Perttilä J, Korvenranta H, Forsström J, Salanterä S. Managing daily intensive care activities: an observational study concerning ad hoc decision making of charge nurses and intensivists. Crit Care. 2011 Aug 8;15(4):R188.
Norri-Sederholm T, Paakkonen H, Kurola J, Saranto K. Situational awareness and information flow in prehospital emergency medical care from the perspective of paramedic field supervisors: A scenario-based study. Scand J Trauma Resusc Emerg Med. 2015; 23: 4.
Peltonen LM, Lundgrén-Laine H, Salanterä S. 2016. Information Management in the Daily Care Coordination in the Intensive Care Unit. In H. Hongxiu Li, Pirkko Nykänen, Reima Suomi, Nilmini Wickramasinghe, Gunilla Widén, Ming Zhan (Eds.): WIS 2016, CCIS 636: Building Sustainable Health Ecosystems. Springer, Switzerland.
Siirala E, Peltonen LM, Lundgrén-Laine H, Salanterä S, Junttila K. Nurse managers' decision-making in daily unit operation in perioperative settings: a cross-sectional descriptive study. J Nurs Manag. 2016 Sep;24(6):80615.
Wade G, Osgood B, Avino K, et al. Influence of organizational characteristics and caring attributes of managers on nurses’ job enjoyment. J Adv Nurs. 2008;64(4):344353.

Weaver SH, Lindgren TG. Getting safely through the shift: a qualitative exploration of the administrative supervisor role. J Nurs Manag. 2017 Sep;25(6):430-437.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Uudet sairaalat ja uudet toimintatavat?



Sairaaloiden uudisrakentaminen on arkea monelle sairaanhoitopiirille tänä päivänä. Rakennuskannan uudistumisen ohella organisaatioilla on ainutlaatuinen mahdollisuus uudistaa toimintamalleja sekä prosesseja. Yksi tärkeä osa toimintamallien tarkastelusta kohdistuu henkilöstöresurssien kohdistamiseen oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Uskallan sanoa aihetta tutkineena, että henkilöstöresurssien joustava käyttö terveydenhuoltoalalla on haasteellinen kohde etenkin, kun aiheeseen liitetään vielä toimintatapojen kokonaisvaltainen muutos.

Eräs hoitotyön esimies vastasi minulle heidän uusia tiloja kiertäessämme kysymykseeni: ”Miten muutto ja muutos vaikuttivat teidän toimintatapoihinne?”. Hetken hiljaisuus. ”Tapahtui ehkä se pahin eli ei mitään. Vanhat tavat siirtyivät uusien seinien sisälle. Yrittäkää te valmistautua paremmin”. Sama kysymys tutustuessani englannissa uuteen sairaalaan (Royal Derby Hospital, NHS). Ja vastaus: ”Älkää vaan rakentako yhden hengen huoneita, henkilöstö ei riitä mitenkään”. Ensimmäisen vastauksen osasin arvata, mutta toista jäin pohtimaan. Mikä tekee muutoksesta haastavan?

Nopean kirjallisuushaun perusteella tarvetta yhden hengen potilashuoneiden rakentamista muun muassa perustellaan sairaalainfektioiden estämisen näkökulmasta. Yhdenhengen huoneet estävät infektioiden leviämistä, joskin aihetta tulisi tutkia myös lisää. Yksityisyyden tarpeeseen viitataan erityisesti ikääntyneiden   ja saattohoitoon kohdistuneessa tutkimuksessa. Lasten ja nuorten kohdalta tutkimusta löytyy vähemmän, poissulkien vastasyntyneiden perhehuoneisiin liittyvä tutkimus. Yhden hengen huoneiden on todettu edistävän perhekeskeistä hoitoa myös vanhempien lasten kohdalla. Toisaalta perhekeskeisyydellä viitataan vanhempien vastuunottoon mm. lapsen perushoidosta eli roolituksesta, kuka vastaa mistäkin tehtävästä lapsen hoidossa. Aikuisten kohdalla useamman hengen potilashuoneiden on todettu tarjoavan turvallisuuden tunteen sekä potilaille että hoitajille ja miksipä tämä ei olisi yleistettävissä myös lapsiin ja nuoriin.

Henkilöstöresurssien käyttö uudessa toimintamallissa on haaste. Henkilökunnan näkökulmasta yhden hengen huoneet hankaloittavat potilaiden valvontaa ja henkilökunnan tiimityötä. Siirtymisen useamman potilaan huoneista yhden hengen huoneisiin on todettu tilapäisesti mm. lääkevirheiden lisääntymiseen, tämä tosin liittyy todennäköisemmin työtapojen muuttumiseen, kuin yhden hengen huoneisiin.

Miten hoitotyön esimiehenä valmistaudut tähän muutokseen? Potilasvalvontaa voidaan helpottaa edistyneellä tekniikalla, mutta lasten sairaanhoidossa se ei korvaa aikuista. Tiimityön koettu vaikeutuminen on merkittävä haaste, koska tällä viitataan myös koettuun työhyvinvointiin. Parityöskentely ja tiimityöskentely ovat hajanaisempia, kun potilaita ei enää sijoitella samaan huoneeseen. Ohjaatko pyytämään apua ja konsultaatiota kollegalta mobiiliappsilla vai luotko sujuvan tavan lyhyille neuvonpidoille työn lomassa? Miten opiskelijoita ohjataan ja uusia työntekijöitä? Hoitotyön esimiehen on merkittävä tehtävä valmistautumisessa tähän muutokseen.

Lasten ja nuorten klinikan kirurgisella vastuualueella Turussa, tehtiin T3-sairaalaan toiminnanmuutoksen tähtäävä uudistus; hoitajien kirjauspisteet sijoitettiin potilashuoneisiin. Perinteinen kanslia hajautettiin kahteen rauhallisemman kirjaamisen tilaan. Käytössä ei vielä ole mobiililaitteita kirjaamiseen, mutta jo merkittävä kulttuurin muutos on harjoitella kirjaamista ”potilaan vierellä”. Tulevaisuudessa potilashoitoon liittyvät työtehtävät, myös kirjaaminen, olisi suoritettava mahdollisimman pitkälle alusta loppuun samassa pisteessä. Ei ole aikaa eikä resursseja siirtyä erilliseen tilaan kirjaamaan potilaiden välillä. Eikä niitä perinteisiä kanslioita uuteen sairaalaan ole juurikaan edes suunniteltu.

Muutos oli haastava ja osin kipeäkin ratkaisu. Vanhoja tapoja toimia on vaikea muuttaa ja muutoksen hyötyä ei esimiehellä ole aina online osoittaa tai edes luvata. Tavoitteitakin on välillä vaikea kuvata, puhumattakaan sujuvasta informaatiosta. Kootusti, hoitajien tulee olla lähellä potilasta ja helposti saavutettavissa. Työtehtävät on keskittävä mahdollisimman pitkälle yhteen paikkaan. Muutoksen ja toimintatapojen kehittäminen on niin haastavaa, etten jättäisi sitä harjakaisiin mietittäväksi.

Hoitotyön esimiehille, mutta myös hoitotyöntekijöille mietittäväksi jätän myös sen, millä me julkisen palvelusektorin tuottajat kilpailemme SOTE-muutoksessa? Oma vastaukseni on laadukkaan, tehokkaan ja ajantasaisen hoidon lisäksi palvelukulttuurilla ja tässä meillä on vielä kehitettävää!

Outi Tuominen, sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos 
ouantu@utu.fi
The latest Tweets from Outi Tuominen

Aiheesta kiinnostuneille, lähteitä kootusti aihealueittain:

Sairaalainfektiot:

Yksityisyys:

Potilaiden, perheiden ja/tai henkilökunnan näkökulma:

Sairaalalogistiikka:


tiistai 5. syyskuuta 2017

Urheilufysioterapeutin ammattitaito Susijengin apuna



Suomen miesten koripallomaajoukkue eli susijengi on saanut aikaan korishuuman upeilla voitoillaan Suomen isännöimissä koripallon EM-kisoissa (31.8.–17.9.2017). Sunnuntainen peli Puolaa vastaan oli huikean jännittävä, minkä suurella sydämellä pelaava Suomi voitti! Valitettavasti loukkaantumisilta ei säästytty, vaikka Suomen koripallomaajoukkueen fysioterapeuteilla Vesa Kuparisella ja Atso Liesmalalla riittää töitä muutenkin.

Urheilussa joukkueen menestyksen takana on urheilijoiden itsensä lisäksi useita ihmisiä, joista tässä kirjoituksessa haluaisin nostaa esiin urheilufysioterapeutit. He tekevät yleisölle pääsääntöisesti näkymätöntä työtä aamusta iltaan, joskus yölläkin. Susijengin fysioterapeutit Vesa Kuparinen ja Atso Liesmala ovat täystyöllistettyjä kisojen aikana, joten haastattelun saaminen oli mahdotonta. Jotakin tuosta työstä kuitenkin tiedän myös omasta kokemuksesta, sillä sain kunnian toimia Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden yhtenä fysioterapeuttina ennen jatko-opintoihin hakeutumista.

Mitä urheilufysioterapia on?
Urheilufysioterapia on ennen kaikkea ennaltaehkäisyä, mutta myös hoitoa ja kuntoutusta. Ennaltaehkäisyn eteen tehdään töitä jatkuvasti. Jos urheilufysioterapeuttina saa toimia samojen urheilijoiden kanssa pidempään, on työlle otollinen tilanne. Kuten kirjoitin vuoden ensimmäisessä blogissani, muun muassa liiketaidot ovat tärkeitä liikuntavammojen ennaltaehkäisyssä (Herman ym. 2012, Hübscher ym. 2010, 2013). Urheilufysioterapeutti voi osallistua alkulämmittelyn, liiketaito- ja palauttavien harjoitusten valmisteluun ja ohjaamiseen yhdessä valmentajan kanssa. Hyvällä hermolihasjärjestelmää aktivoivia harjoitteita sisältävällä alkulämmittelyllä voidaan tutkitusti vähentää alaraajanvammojen esiintyvyyttä (Herman ym. 2012).

Kaikkia vammoja ei kuitenkaan voida ehkäistä, ja joskus urheilufysioterapeutti tapaa urheilijan vasta, kun akuutti tai rasitusperäinen vamma on päässyt syntymään. Tällöin ammattitaito erilaisten urheiluun liittyvien rasitustilojen, ja akuuttien urheiluvammojen tuntemisesta ja kuntouttamisesta on välttämätöntä. Yhteistyötä tehdään myös lääkärin kanssa. Hyvän teippauksen tekeminen voi olla urheilijalle pelastus tärkeän kisan alla. Urheilufysioterapeutilla on kuitenkin vastuu kertoa urheilijalle ja valmentajalle, kun täysipainoinen harjoittelu tai kilpaileminen ei fyysisen rasitusvamman tai loukkaantumisen takia ole turvallista – teippauksesta huolimatta. Urheilufysioterapeutin yksi tärkeä tehtävä onkin tehdä valmennuksen ja muun taustatiimin kanssa saumatonta yhteistyötä. Toisaalta urheilufysioterapeutti on tärkeä juuri siksi, että hän voi ammattitaidollaan optimoida kuntoutuksen ja harjoitteluun tai kilpailemiseen palaamisen mahdollisimman lyhyeen aikaan. (Suft Ry 2017.)

Susijengin fysioterapeutti Vesa Kuparinen työssään, kuva: Tytti Nuoramo

Osaamista tarvitaan eri tieteenalojen ja osaamisalueiden rajapinnoilta, sillä tietoa täytyy omaksua muun muassa fysioterapiasta, lääketieteestä, liikuntatieteestä, käyttäytymistieteistä, etiikasta, valmennuksesta, ja lajista, jonka urheilijoiden parissa työskentelee. Lajituntemus on tärkeää, jotta ymmärtää millaisiin suorituksiin urheilijaa kuntouttaa, milloin on turvallista tehdä täysipainoinen suoritus, ja mitä lajinomaisuutta voi kuntouttaviin harjoituksiin sisällyttää. Lisäksi urheilufysioterapeutin tulee edistää toimillaan antidopingtyötä ja olla tietoinen kielletyistä lääkeaineista ja ravintovalmisteista. (Suft Ry 2017.)

Esimerkki urheilufysioterapeutin työpäivästä
Tavallinen päivä maajoukkueen mukana harjoitusleirillä koostui kahdesta 2–4 tunnin harjoituksesta, joita ennen toteutettiin tarvittavat valmistavat toimet, kuten teippaukset. Harjoituksissa seurataan harjoituksia, ja annetaan ensiapu, jos loukkaantumisia tapahtuu. Harjoituksissa osallistutaan mahdollisesti myös alkulämmittelyiden, tukiharjoitusten ja palautteluiden ohjaamiseen, tai ohjataan varsinaisesta harjoituksesta sivussa oleville yksilöllistä kuntouttavaa harjoittelua. Ensiapulaukun ylläpitäminen ja sen huolehtiminen, että harjoituksissa on jäitä, on fysioterapeutin vastuulla, riippuen joukkueen muusta huoltoväestä, ja sovituista toimintatavoista. Harjoituksia ennen, niiden välissä ja jälkeen fysioterapeutin oven takana oli jono, joka tarkoitti, että joukkueen vapaa-aika on fysioterapeutin työaikaa. Urheilufysioterapeutti on osa joukkueen staffia, ja osallistuu joukkueen tavoista riippuen joukkueen päivän ohjelmaan muun joukkueen mukana. Työaikaa harjoitusleireillä tai kisamatkoilla on vaikea määritellä. Työtä tehdään vuorokaudenajasta riippumatta, kun sitä on, ja sitä yleensä on.

Miten urheilufysioterapeutiksi voi kouluttautua?
Urheilufysioterapiassa vaaditaan fysioterapeutin peruskoulutuksen lisäksi erityisosaamista, mitä voi hankkia Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n (Suft ry) järjestämissä koulutuksissa (https://www.suft.fi/koulutus/). Suomessa urheilufysioterapeuttien sertifioinnista vastaa myös Suft ry. Urheilufysioterapian viimeisimpään tutkimustietoon pääsee tutustumaan Finnish Sports Physiotherapists Association (FSPA) -kongressissa, joka järjestetään seuraavan kerran 8.–9.6.2018 Helsingissä http://fspa-congress.com/

Susijengin fysioterapeutti Vesa Kuparinen, kuva: Tytti Nuoramo


Lähteet:

Herman K, Barton C, Malliaras P & Morrissey D. 2012. The effectiveness of neuromuscular warm-up strategies, that require no additional equipment, for preventing lower limb injuries during sports participation: a systematic review. BMC Medicine 10, 75-7015-10-75.

Hubscher M & Refshauge KM. 2013. Neuromuscular training strategies for preventing lower limb injuries: what's new and what are the practical implications of what we already know? British Journal of Sports Medicine 47 (15), 939-940.

Hubscher M, Zech A, Pfeifer K, Hansel F, Vogt L & Banzer W. 2010. Neuromuscular training for sports injury prevention: a systematic review. Medicine and Science in Sports and Exercise 42 (3), 413-421.

Suft Ry 2017. Urheilufysioterapeutin erityispätevyys. https://www.suft.fi/sertifiointi/urheilufysioterapeutin-erityispa/ Viitattu 5.9.2017

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
lotta.hamari@utu.fi